Symposiumissa jossiteltiin

0
Mark Levengood hauskutti seminaariyleisöä muisteluillaan ja muisti myös vertailla Suomea ja Ruotsia.

Rauhan symposiumin yksi torstain aiheita oli jossittelu. Mark Levengoodin aiheena oli Mitä jos Suomi olisi yhä ruotsalainen ja René Nyberg ja Marja Manninen miettivät Entä jos Suomi kuuluisi yhä Venäjään.

Mark Levengood on Ruotsin tunnetuimpia suomalaisia. Hän syntyi USA:ssa, muutti kolmevuotiaana Suomeen ja opiskeli täällä kunnes muutti 1980-luvulla Ruotsiin. Hän sanoo kuitenkin olevansa sydämeltään suomalainen.

– Suomella ja Ruotsilla on monen sadan vuoden yhteinen historia ja maiden välinen raja on ainoa maailmassa, jolla ei ole sodittu. Mailla on vahva sympatia toisiaan kohtaan vaikka oikeastaan ne ovat kuitenkin aivan erilaisia, Levengood sanoi.

Ruotsilla on kuningas ja hovi, jossa noudatetaan määrätynlaista käytöstä ja sieltä se on levinnyt kansankin keskuuteen. Ruotsalainen pyörittelee ja pyörittelee ja sanoo jotain asian vierestä, suomalainen taas on rehellinen ja paukauttaa totuuden päin naamaa vaikka se saakin ruotsalaisten kulmat kurtistumaan. Suomi on kunnon rehellinen böndemaa.

– Ruotsalaisilla on halu hienostella ja näyttää, että kaikki on kunnossa vaikka ei olekaan. Suomi on nopeasti kansainvälistynyt, mutta suomalainen identiteetti on vielä tallella, toisin kuin ruotsalaisilla.

Kaikki ei Ruotsissa ole kuitenkaan kuin Allsång på Skansenia katsellessa voisi kuvitella, ulkokuoren alla on ongelmia.

– Ruotsi on virallisesti erittäin liberaali maa, kaikki erilainen käy ja on ihanaa, mutta kansan keskuudessa epäluulo erilaisia kohtaan on syvässä. Oman kokemukseni mukaan kovempaa kuin Suomessa.

Suhteellisen rauhalliseen yhteiseloon tuli Levengoodin mukaan kuitenkin särö puolitoista vuotta sitten, kun korona räjähti käsiin.

– Ruotsista tehtiin syyllinen ja ruotsalaiset olivat tosi nopeasti kuin jotain monstereita. Ruotsissa tätä ei oikein ymmärretty.

Levengood toivoo, että särö olisi vain ohimenevä ja Suomen ja Ruotsin yhteiselo jatkuu kuin onnellinen avioliitto, joka kuitenkin vaatii menestyäkseen koko ajan työtä.

Varsinaiseen kysymykseen hän ei siis vastannut, mutta näistä lähtökohdista jokainen voi itse miettiä, olisiko yhteinen Suomi-Ruotsi rehellinen böndemaa vain hepenissä kekkuloiva diiva.

Venäjää käsitellyt René Nyberg on toiminut diplomaattina Venäjällä pitkään, viimeksi suurlähettiläänä Moskovassa vuosina 2000–2004, Marja Manninen taas on eläköitynyt Ylen entinen Moskovan kirjeenvaihtaja, joten he tuntevat maata tavallista paremmin. Erinomaisesti valtavaa maata ei kuitenkaan voi tuntea sen koosta ja moninaisuudesta johtuen.

– Muodostuessaan Venäjä omaksui aluetta pitkään hallinneiden tataarien hallintomallin, eri kansat saivat olla rauhassa, kunhan maksoivat verot ja osoittivat alamaisuuttaan tsaarille, Nyberg totesi.

Uudenkaupungin rauhassa Venäjään liitetty Suomen alue sai pitää vanhat etuoikeutensa, kuten kielen ja rahan. Nybergin mukaan Venäjän osista Suomi hyötyi eniten heikosta keskushallinnosta ja oli keisarikunnan kukoistavin osa.

– Bolsevikeilla oli sitten eri tapa, heidän päämääränsä on venäläistää alueet kieltä myöten, suorittaa kansansiirtoja ja muutenkin yrittää hävittää erilainen identiteetti.

Tämä olisi todennäköisesti ollut Suomenkin kohtalo, jos Suomi olisi jäänyt osaksi Venäjää ja siitä olisi tehty yksi neuvostotasavalta.

Venäjän suurimmaksi ongelmaksi Nyberg näkee kyynisyyden, maassa ei luoteta toisiin eikä esivaltaan ja siksi esimerkiksi koronarokotukset eivät etene.

Marja Manninen näkee Suomen historiassa kaksi vaihetta, joissa Suomi olisi voinut jäädä osaksi Venäjää.

– Jos Suomi olisi unohtanut isonvihan ajan, jos kansallisuusaate ei olisi ollut niin voimakas ja jos Lenin ei olisi tunnustanut Suomen itsenäisyyttä, olisimme jääneet osaksi Venäjää.

Mitään varsinaista tarvetta Suomella ei itsenäisyydelle ollut, Suomi oli kehittyvä alue, jonka kehitystä Venäjäkin osaltaan tuki.

– Itse asun nykyään Haminassa, joka muutama vuosikymmen Uudenkaupungin rauhan jälkeen Turun rauhassa siirtyi osaksi Venäjää. Aikaa ei muistella pahalla, kaupunki kehittyi vakaasti.

Manninen arvelee, että kansalaissota olisi käyty, vaikka Suomi ei olisi 1917 itsenäistynyt, mutta se olisi päättynyt punaisten voittoon ja Suomi olisi joutunut luopumaan autonomian eduista. Toisessa maailmansodassa Suomi ei olisi ollut osallisena, mutta suomalaisia sotilaita oli rahdattu junakaupalla Neuvostoliiton rintamille sotaan Saksaa vastaan.

– Kokonaisuutena Suomen kohtalo olisi ollut näköalaton ja vailla tulevaisuutta. Paikalliset oligarkit olisivat kahmineet mammonan ja kansalaiset ilmiantaisivat toisiaan, jos eivät olisi ehtineet tehdä sitä jo aiemmin.

Jos taas Neuvostoliitto olisi vallannut Suomen jatkosodan lopuksi, olisi Suomen kohtalo ollut sama kuin Baltian maiden. Monta kymmentä vuotta neuvostovallan alla, kunnes 1990-luvun alussa itsenäistyminen.

– Ja silloinhan emme olisi enää osa Venäjää.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here