Taiteen avulla voidaan vaikuttaa monella tavalla

0
Panelistit, vasemmalta Laura Kolbe, Sirpa Kähkönen, Olli Kortekangas ja Hella Pakaslahti.

Rauhan Symposiumissa keskusteltiin keskiviikkona siitä, miten taiteen avulla voi luoda rauhaa. Professori Laura Kolben johdolla käydyssä paneelissa olivat mukana kirjailija Sirpa Kähkönen , säveltäjä Olli Kortekangas ja graafikko Hella Pakaslahti .

Kolbe alusti keskustelun lyhyellä historiakatsauksella. Suomen historia on täynnä ikäviä tapahtumia, mutta ne ovat osaltaan määrittämässä paikkaamme maailmassa. Jokainen aikakausi näkee lisäksi menneet tapahtumat oman aikansa kontekstista ja siksi eri tavalla.

– Taiteen nousukaudet ovat usein seuranneet historian kriisejä, onko niin, että taiteella on tärkeä tehtävä kriisistä toipumisessa? Kriiseihin liittyy myös vaikeneminen, kriisin lähellä olleet eivät halua jälkeenpäin kertoa kokemuksistaan ja tässä ajatuksena on suojella tulevia sukupolvia kauhuilta. Vaikeneminen ei kuitenkaan ole hyvä asia ja tässäkin taiteella on paikkansa.

Sirpa Kähkönen myönsi kasvaneensa sodan pahasti raunioittamien ihmisten parissa. Se kulminoitui eräänä tavallisena iltana, kun isoäiti alkoi yhtäkkiä itkien kertoa kokemistaan sodanaikaisista pommituksista, vaikka oli vaiennut asiasta vuosikymmeniä.

– Suomessakin on aikanaan ratkottu ristiriitoja kostamalla, vihaamalla ja tappamalla. Jos yhteiskunta ei kestä ristiriitoja, silloin ollaan sodassa. Suomalaisten ristiriitojen ratkaisun päänavaajana oli Väinö Linna , joka kykeni kertomaan asioista molempien osapuolien hyväksymällä tavalla.

Puhtaan musiikin avulla ei suoraan voi kertoa asioita, mutta kun otetaan mukaan laulu ja teksti, niin asia muuttuu. Olli Kortekangas sanoo, että silloin on mahdollista läpäistä ihmisen sisäisiä puolustusmekanismeja ja defenssejä ja päästä vaikuttamaan syvälle.

– On kuitenkin vaarallista spekuloida etukäteen, millaisia tunteita taideteos saa vastaanottajassa aikaan, sillä jokainen kokeen taideteoksen henkilökohtaisista lähtökohdistaan.

Pandemia on määrätyllä tavalla sotaan verrattava kriisi ja kriiseista toipuminen tuo aina jotain uutta, mutta mitä se on, selviää vasta aikanaan.

– Itse olen kasvanut kansalliseen ajatteluun ja tulen siinä pysymään. On selvää, että nykynuorilla ei ole samanlaisia ajatuksia ja kokemuksia kuin vanhemmilla. Pitäisi oppia paremmin kuuntelemaan nuoria ja lapsiakin, mutta suomalaisuutta ei saa ryöstää eikä kansallisia arvoja halventaa, Kähkönen totesi.

Kortekangas tuntee, että jotain uutta on pandemian jälkeen syntymässä. Hän uskoo, että se on jonkinlainen korjausliike viime vuosien menolle, mutta sen muoto on vielä auki.

Pakaslahti totesi, että globaalisuus ja kansainvälinen vuoropuhelu on tärkeää, sillä monet kriisit ovat globaaleja ja maapallo on samassa veneessä.

– Globaalisuuden kasvusta huolimatta yksittäisellä ihmiselläkin on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi tekemällä omien arvojensa mukaisia valintoja päivittäisissä ostoksissaan ja teoissaan, hän sanoi.

Mutta taiteen ja kulttuurin kannalta jotain pitää tehdä heti. Kähkönen päättikin puheenvuoronsa hätähuutoon: Jos teidän mielestänne taide on tärkeää, niin vaatikaa taidelaitoksia auki ja vähän äkkiä. Taide on kriisissä, muusikot myyvät instrumenttejaan ja monen toimeentulo on vaarassa.

Jussi Arola

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here