Vaikka Rauhan Symposiumin päätöspäivän muutkaan puheenaiheet eivät eivät suinkaan olleet takaperoisia, pisimmälle tulevaisuuteen tähyili Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen professori Markku Wilenius aiheellaan ”Kohti vuosisatamme loppua: mitä on odotettavissa ja miten varaudumme siihen.” Wileniuksen mukaan vaikeus löytää erilaisiin konflikteihin ratkaisuja johtuu niiden lyhytjänteisestä tarkastelusta. Tekojen seurauksia ja vaikutuksia tulisi tarkastella niiden välittömiä vaikutuksia pidemmälle.
– Meidän pitäisi nähdä niitä seuraavia vaikutuksia. Jos emme ymmärrä niitä, niin olemme hyvin heikoilla jäillä, Wilenius toteaa.
Kolmekymmentä vuotta tulevaisuutta tutkinut Wilenius ajattelee tulevaisuutta kutsuna, jonka voivat kuulla ne, joilla on erityisen herkkä korva. Hän haastaa perinteisen tavan ajatella tulevaisuutta lineaarisena. Sen sijaan tulisi ennakkoluulottomasti ja avoimesti kysyä, mitä maailmassa tapahtuu. Tämän opettelu on Wileniuksen mukaan meillä edessä, koska maailma monimutkaistuu uuden teknologian ja kasvavan informaatio- ja datamäärän myötä.
– Sieltä nousee esiin yhteisvaikutuksena jotain sellaista, mitä me emme ole vielä aikaisemmin nähneet.
Wilenius toteaa, että yhteiskunnan kehityssuunta riippuu meidän omista intentioistamme, mutta ei ole niiden suora seuraus. Tällä hetkellä yritetään ymmärtää paremmin sitä, miten me vaikutamme erilaisten vaikutusketjujen kautta tulevaisuuteen.
Uusien tekemisen tapojen oppiminen tulee olemaan tärkeää, mikä korostuu erityisesti taloudessa, mutta myös muilla yhteiskunnan osa-alueilla. Pyrkimyksenä on löytää uudenlainen tasapaino ihmisen, luonnon ja teknologian välillä, kun ihminen on aiemmin käyttänyt luonnonvaroja hyvin huolettomasti.
Wilenius vertaakin nykyihmisen pyrkimyksiä ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi ruotsalaisten huonoon menestykseen Venäjää vastaan käydyssä Pohjan sodassa. Aiemmat virheet aiheuttivat sen, etteivät ruotsalaiset mahtaneet venäläisten hävitystyölle mitään.
– Mietimme nyt, miten sellaista on voinut tapahtua. Toivottavasti ei käy niin, että tulevaisuudessa meitä vastaavasti katsotaan säälien, että mitä ne silloin aikanaan yrittivät, ja miksi se oli niin alkeellista.
Wilenius nostaa esiin myös vauhdilla etenevän digitalisoitumisen. Hän sanoo sen parantavan vaikuttamismahdollisuuksia ympäri maailmaa. Se kytkeytyy hänen mukaansa myös pandemian myötä erilaisiksi muuttuneisiin toimintatapoihimme, preferensseimme ja arvostuksiimme.
– Opetus ei ole vain se, että opimme työskentelemään digitaalisesti ja olemaan etätöissä, vaan se, että voisiko muutos seuraavalla kerralla lähteä käyntiin yhteiskuntien sisällä muuten kuin pakon sanelemana.
Wilenius kuvailee tulevan vuosisadan kehitystä neljän megatrendin avulla. Näitä ovat biosferisaatio, humanisaatio, teknifikaatio ja urbanisaatio. Biosferisaation keskiössä on ihmisen ja luonnon kohtaaminen, ja sen iso kysymys on ilmastonmuutos. Teknifikaatio liittyy teknologiseen kehitykseen ja datan ja informaation määrän kasvuun. Humanisaatiossa populaatio kehittyy kohti aikaa, jossa tietoisuus tulevista vaikutuksista määrittää paremmin ihmisten toimintaa. Esimerkiksi lukutaitoon panostaminen on vaikuttanut maailmaan merkittävästi.
Urbanisaatiolla Wilenius puolestaan viittaa voimakkaaseen kaupungistumiseen. Hän uskoo, että kaupungit ottavat tulevaisuudessa entistä enemmän päätöksentekijän roolia, kun taas valtion rooli hiipuu. Kaupunkien kehittämiseen tulevat Wileniuksen mukaan nykyistä enemmän vaikuttamaan erilaiset kauneus-, sopusointu- ja hyvinvointistandardit.
– Tulemme näkemään paljon sitä, että kaupunkeihin haetaan tiettyä harmoniaa, jotain laadullisuutta kaupunkien tulevaisuuteen.