Alkuviikon aikana poliisin tietoon on tullut useampia Vakka-Suomen alueella tapahtuneita peurakolareita, joista suurin osa on tapahtunut ilta-aikaan. Peurakolareissa ei ole tullut henkilövahinkoja.
Poliisi on myös suorittanut tällä viikolla Vakka-Suomen alueella muun muassa tehostettua rattijuopumusvalvontaa.
Lounais-Suomen poliisi aloitti kuluvan viikon maanantaina tehostetun rattijuopumusvalvonnan, jota kohdistetaan erityisesti kesämökkipaikkakunnille. Tehovalvonta jatkuu sunnuntaihin saakka. Tehostetun rattijuopumusvalvonnan lisäksi poliisi on tehnyt Vakka-Suomen alueella nopeusvalvontaa ja raskaan liikenteen valvontaa.
Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä poliisille tuli tieto, että Uudessakaupungissa Männäistentiellä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa palaa. Palava asunto oli kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa. Palavasta asunnosta kulkeutui savua kerrostalon rappukäytävään. Pelastuslaitos sammutti tulipalon, joka aiheutti mittavia vaurioita. Poliisi tutkii asiaa.