Uudessakaupungissa aloitettiin walk in -rokotukset

0
Saara Niemi ja Ellen Blomqvist tulivat hakemaan toista rokotettaan.

Uusikaupunki

Torstaina järjestettiin Uudenkaupungin ensimmäinen walk in -koronarokotustapahtuma. Rokottamoon sai tulla ilman ajanvarausta ottamaan ensimmäisen koronarokotteen tai aikaistamaan tehosterokotteen ajankohtaa, jos ensimmäisen rokotteen saamisesta oli kulunut vähintään kahdeksan viikkoa. Kaikki tulijat saivat Comirnaty-rokotetta, ja annoksia päivää varten oli varattu 240.

– Tarkoituksena on saada alueen rokotuskattavuus mahdollisimman hyväksi. Tämä on kilpajuoksua deltavarianttia vastaan, ennaltaehkäisevän terveydenhoidon esimies Taru Elo sanoo.

Elo toteaa samassa, että Uudenkaupungin alueen rokotuskattavuus on jo melko hyvä. Hänen mukaansa erityisesti Kustavi on loistanut rokotuksissa, sillä kunnassa on maakunnan paras rokotuskattavuus.

– Yhteistoiminta-alueen pienet kunnat ovat auttaneet näissä talkoissa. Kuntien omat työntekijät ovat olleet mukana rokottamassa ihmisiä – on löytynyt joustavuutta ja uudenlaista yhteistyötä, Taru Elo kertoo.

Välskärintien rokottamolla riitti päivän aikana runsaasti kävijöitä. Elon mukaan ensimmäisten tulijoiden joukossa oli erityisesti nuoria aikuisia. Paikalla annettiin yhteensä 137 koronarokoteannosta, joista ensimmäisiä annoksia oli 30. Kaikille halukkaille riitti rokotetta.

Yhdeksäntoistavuotiaat ystävykset Saara Niemi ja Ellen Blomqvist kävivät rokottautumassa yhdessä. Molemmat hakivat toista rokoteannostaan. Ilman walk in -päivää nuoret olisivat joutuneet odottamaan vielä neljä viikkoa.

– Koin tämän hyväksi mahdollisuudeksi tulla rokottautumaan, Saara Niemi sanoo.

– Hain toisen rokotteen, koska haluan mahdollisimman hyvän suojan koronalta. Minulla on ylioppilaskirjoitukset tulossa, ja halusin turvata niihin pääsyn, Ellen Blomqvist kertoo.

Myös Niko Peltonen , 24, tuli ottamaan tehosterokotteen. Peltoselle oli selvää, että hän osallistuisi walk in -päivään. Hän toivoo rokottautumisen parantavan tämänhetkistä pandemiatilannetta.

– Tiedän että verkossa leviää paljon väärää tietoa rokotteesta. Itse kuitenkin opiskelen bioteknologiaa, joten ymmärrän rokotuksen hyödyt, Peltonen sanoo.

Peltonen haki ensimmäisen rokotteen heti, kun se oli hänen ikäryhmälleen sallittua. Ilman walk in -päivää tehosterokotetta olisi tarvinnut odottaa vielä kolme viikkoa.

Osa kaupunkilaisista ehti jo toivoa walk in -rokotusmahdollisuutta. Taru Elon mukaan päätös niiden järjestämisestä lähti kuitenkin U-soten ”koronarokotusnyrkiltä”.

– Puhelinpalvelumme ovat ruuhkautuneet ja tällä toivomme apua myös siihen ettei ihmisten tarvitse odotella takaisinsoittoa vaan tämä tehtiin kaikille helpoksi. Walk in -rokotuspäivän suunnittelussa keskeisintä olikin juuri asiakaslähtöisyys.

Toinen walk in -rokotuspäivä järjestetään 6.9. Taru Elo kertoo, että tilaisuuksia järjestetään luultavasti lisää, jos kävijöitä on runsaasti. Walk in -päiviä saatetaan jatkossa pitää esimerkiksi kahden viikon välein, mikäli tarve vaatii.

– Rokottautujien kannattaa muistaa juuri tullut suositus, jonka mukaan rokotuksen jälkeisenä vuorokautena ei tulisi saada rankkaa fyysistä rasitusta, Elo vinkkaa.

Seuraava walk in -rokotuspäivä järjestetään 6.9. kello 9–11 ja 13–16 osoitteessa Välskärintie 2A. Ei ajanvarausta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here