Uusikaupunki nousi todelliseksi rauhan kaupungiksi

0

Uudenkaupungin rauhan 300-vuotisjuhla sai todellisen huipennuksen maanantaina, kun kaupunki jakoi rauhanpalkinnot. Kaupunginhallitus oli päättänyt antaa kaksi rauhanpalkintoa, molemmat samansuuruisia. Palkinnon saivat uusikaupunkilaislähtöinen Kriisinhallintakeskuksen johtaja Kirsi Henriksson ja Turun yliopiston professori Christina Salmivalli.

Palkinnot menivät täysin oikeille henkilöille. Valinnat nostavat myös Uudenkaupungin valtakunnallisestikin tunnetuksi rauhan kaupungiksi, kun palkitut ovat tehneet näin merkittävää rauhan työtä. Henriksson on johtanut Euroopan unionin siviilikriisinhallintaoperaatiota ja työskennellyt muun muassa Malissa, Libyassa ja Irakissa. Henriksson on omassa työssään rakentanut ja luonut mahdollisuuksia rauhalle ja rauhanomaiselle toiminnalle sotilaallisen rauhantyön ulkopuolella.

Professori Christina Salmivalli tuskin paljon esittelyjä kaipaakaan. Hänen nimensä on tullut tutuksi kaikille kouluissa työskenteleville, oppilaille ja heidän vanhemmilleen. Salmivalli on kehittänyt tutkimusryhmänsä kanssa Kiva koulu -ohjelman, joka on tavoitteellisesti ennaltaehkäissyt ja vähentänyt koulukiusaamista. Kiva koulu -malli on myös suomalainen vientituote. Ohjelma on saanut myös ansiokasta jatkoa. Uudessa tutkimuksessa selvitetään muun muassa muita kiusaavien lasten ja nuorten mielenliikkeitä ja motivaatiota sekä testataan, miten virtuaalitodellisuudella voitaisiin vaikuttaa empatiaan ja kiusaamiseen liittyviin asenteisiin. Kuten kaikki tiedämme, tässä ajassa tämäntyyppinen tutkimus on todella merkittävää. Korona-aikana lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja kaikki uudet keinot lasten ja nuorten auttamiseksi ovat tarpeellisia.

Rauhanpalkintojen jakaminen on kaupungilta paljon muutakin kuin vain tunnustusten myöntämistä. Uusikaupunki on lähtenyt näin viitoittamaan työtä yhteiskuntarauhan puolesta. Jo symposium oli hieno näyttö, miten pieni kaupunki voi nousta valtakunnallisesti merkittävälle tasolle. Rauhan palkintojen jako Vanhassa kirkossa maanantaina vahvisti Uudenkaupungin vaikuttajan asemaa sopuisamman maailman puolesta.

Uudessakaupungissa solmittiin rauha 300 vuotta sitten ja tänä päivänä rauhan työtä yhä jatketaan Uudessakaupungissa.

Teija Uitto