Venetsialaiset on valon ja tulen juhla

0
Kesähuvilan puutarhaa Iso-Vilissalon saaressa 1900-luvun alussa. Ehkä kuvan henkilöt odottivat jo malttamattomina venetsialaisten alkamista.

Uudenkaupungin seudulla vietetään tänä viikonloppuna monin paikoin venetsialaisia. Kyse on verrattain uudesta juhlasta, jota alettiin viettää Länsi-Suomen rannikkoalueilla 1800-luvun loppupuolella.

Niinpä kyseessä on siinä mielessä harvinainen suomalainen juhla, että sen taustalta ei löydy esimerkiksi muinaissuomalaista pahojen henkien karkotusriittiä tai katolisen pyhimyksen kuolinpäivää.

Tänä päivänä venetsialaisissa juhlitaan veneily- ja mökkeilykauden päättymistä. Voidaan ajatella, että juhla on vuosien saatossa tullut hieman lähemmäksi ”tavallista kansaa”, sillä vielä 1900-luvun alkuvuosina kyse oli nimenomaan huvilakauden päättäjäisistä. Tuolloin juhlat pidettiin tavallisesti paikoissa, joista löytyi suuri satama, väljä ranta ja vaurasta yläluokkaa.

Vaikka venetsialaiset eivät pohjaudukaan esimerkiksi hedelmällisyystaikoihin tai sadonkorjuutapoihin, löytyy juhlan taustalta kuitenkin käytännöllisiä syitä. Alunalkaen tulia on poltettu rannikolla siksi, että lomakauden jätteet oli kotiin raahaamisen tai metsään heittämisen sijaan kätevämpää polttaa kokossa.

Jossain kohtaa joku lienee pannut merkille, että tulien heijastumat eivät näyttäneet vedessä lainkaan hassummilta, ja voi olla, että pian poltettavaa alettiin etsiä jäteastioiden sijaan muualtakin.

Ainakin vielä 1800-luvun puolella tapahtumasta käytettiin paikoin nimitystä valojuhla. Venetsialaisiksi juhlaa lienee ryhdytty kutsumaan viimeistään 1910-luvulla, jolloin keksittiin, että ilotulitukset ne vasta komeilta näyttävätkin pimenevässä alkusyksyn illassa.

Nimi tuleekin juuri ilotulituksista, joita nähtiin ja kuultiin Euroopassa ensimmäistä kertaa Venetsian karnevaaleissa 1500-luvulla. Ilotulituksia alettiin kutsua tämän tärkeän kauppakeskuksen mukaan venetsialaisiksi tuliksi.

Myös itse karnevaalijuhla alkoi levitä vähitellen Venetsiasta muualle Eurooppaan, erityisesti Iso-Britanniaan ja Keski-Eurooppaan. Oletettavaa kuitenkin on, että kun venetsialaisia alettiin viettää Suomessa 1800-luvun loppupuolella, ei juhla enää juurikaan muistuttanut italialaisia myöhäiskeskiajan karnevaaleja.

Alunalkujaan suomalaisen – vielä tuolloin ilmeisesti pääasiassa pietarsaarelaisen – venetsialaisen illlan olennaisin osa oli komea juhlavalaistus. Tällainen saatiin aikaan kokoilla ja värillisistä papereista valmistetuilla lyhdyillä, joita ripustettiin roikkumaan sinne missä roikkuminen mahdollista oli.

1930-luvulla repertuaariin otettiin mukaan myös itse valmistetut soihdut. Sellaisia valmistettiin täyttämällä tyhjiä tölkkejä valopetrooliin kastetuilla trasseleilla tai lumpuilla. Nämä tölkit kiinnitettiin keppeihin, jotka survottiin maahan.

Sittemmin venetsialaisiin kuuluvat tavat ovat vaihdelleet paikkakunnasta ja vuosikymmenestä riippuen, erilaisen oheisohjelman merkityksen vähentyessä ja kasvaessa vuoronperään. Pysyväksi traditioksi vaikuttaa kuitenkin jääneen hetkellisen valon tuominen alati pimenevään iltaan esimerkiksi ilotulitteiden muodossa.

Toinen elokuun lopulla rannikkopaikkakunnilla vietettävä valoon ja tuleen liittyvä juhlapäivä on nimeltään muinaistulien yö. Vaikka itse juhlapäivää on vietetty vasta kolmisenkymmentä vuotta, ovat sen juuret huomattavasti kauempana historiassa.

Alunperin muinaistulet ovat olleet jo viikinkiajalla Itämerellä käytettyjä, korkeille maastonkohdille sytytettyjä viestintävälineitä. Tulet osoittivat turvallisen tien satamaan, mutta muodostivat myös yhtenäisen ulkomereltä sisämaahan ulottuvan valvontajärjestelmän, joka toimi siten, että tarvittaessa tulia sytytettiin tietyillä peräkkäisillä paikoilla, jolloin tulen välittämä viesti kulkeutui eteenpäin kukkulalta kukkulalle.

Todennäköisesti vastaava tulivartiojärjestelmä on ollut käytössä myös Lounais-Suomen rannikolla. Esimerkiksi Kalannin Kuuvanvuori lienee ollut otollinen paikka tällaiseen tarkoitukseen. Veijo Kaitasen mukaan tähystys- ja merkkitulipaikkoja ovat saattaneet olla myös esimerkiksi Mynämäen Kallivuori ja Linnavuori, Taivassalon Kokonvuori ja Vehmaan Lahdingon Linnavuori.

Ossi Nyström

Lähteet:

Kaitanen, Veijo: Korpipoluilta maanteille, luonnonsatamista markkinapaikkoihin, kirjassa Muinainen Kalanti ja sen naapurit

Nirkko, Juha: Suomen kesä päivästä päivään

Seljavaara, Anu: Juhlat alkakoot! – Vuotuisia tapoja ja perinteitä

http://www.ancientlights.eu/osallistu/mika-on-muinaistulien-yo

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here