Venetsialaisten sijasta riehujaiset– Torille hälytettiin siivoojat

0
Tältä tori näytti sunnuntaiaamuna.

Uudenkaupungin kaupunki oli peruuttanut koronan vuoksi venetsialaiset sekä rauhan juhlavuoden kohokohdaksi suunnitellun karoliinien leirin Rauhanpuistossa ja rauhan soudun. Aluehallintovirasto ilmoitti perjantaina purkavansa kokoontumisrajoitukset, mutta virallisia tapahtumia ei kyetty näin nopeasti sittenkin järjestämään.

Sen sijaan nuoriso otti kokoontumisrajoitusten poistumisesta kaiken ilon irti. Uudenkaupungin keskustaan kokoontui iso joukko nuoria. Tiettävästi nuoria oli myös Uudenkaupungin ulkopuolelta muualta Varsinais-Suomesta.

Torikauppias törmäsi sunnuntaiaamuna niin hurjaan näkyyn torilla, että hän ilmoitti asiasta välittömästi kaupungille. Toripenkit ja pikaruokaravintolan tuolit oli kaadettu nurin, karoliinien perjantaina rauhan muistomerkille laskema seppele lennätetty pois paikaltaan, roskia ja lasinsirua oli torilla silmänkantamattomiin. Kaupunki tilasi alueelle siivouksen vielä sunnuntaina. Siivousurakkaan osallistui useita ihmisiä sekä harjakone.

Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén harmittelee, että nuorten juhlinta johti näin ikävään jälkeen.

– Näin paljon roskaa ei ole ollut koskaan aiemmin venetsialaisten jälkeen siivottavana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here