Viro itsenäistyi 30 vuotta sitten – uusikaupunkilaiset ehkä ensimmäisinä Saarenmaalla

0
Lukijamatkalaiset kokoontuneina perinteiseen yhteiskuvaan Saarenmaan pääkaupungin Kuressaaren kuuluisan piispanlinnan pihalla.

Viro itsenäistyi miltei päivälleen kolmekymmentä vuotta sitten elokuun 20. päivänä vuonna 1991. Maan korkein neuvosto antoi itsenäisyysjulistuksen viisaasti Moskovassa tapahtuneen vallankaappausyrityksen luomassa historiallisessa hetkessä.

Suomessa ulkoministeriö kehotti välttämään matkustamista Viroon. Siitä huolimatta Uudenkaupungin Sanomien noin neljäkymmentä lukijamatkalaista päätti toteuttaa suunnitellun matkan Saarenmaalle. Uusikaupunkilaiset olivatkin todennäköisesti ensimmäinen turistiryhmä itsenäisen Viron suurimmalla saarella.

Matkalaiset saivat Saarenmaalla nähdä ja kokea veljeskansan vieraana paitsi saaren monipuolista luontoa ja koskettavaa historiaa myös ja ennen kaikkea saarelaisten ystävällisyyttä ja ystävyyttä.

Saarenmaa oli ollut suurimmalle osalle suomalaisia tuttu lähinnä Georg Otsin rakastetun Saarenmaan valssin kautta. Saari oli Neuvostoaikana suljettu sotilaallisista syistä ulkomaalaisilta ja valtaosalta virolaisiakin.

Lukijamatkaa Saarenmaalle oli suunniteltu pitkään, mutta käytännön vaikeudet olivat olleet esteenä.

Elokuussa 1991 esteeksi uhkasi yllättäen muodostua Moskovan vallankaappausyritys. Tilanne Tallinnassa oli hetken hyvin jännittynyt, kun neuvostopanssarit piirittivät televisiotornia ja sitä puolustamaan saapui tavallisia tallinnalaisia. Tilanne ratkesi vallankaappausyrityksen täydelliseen epäonnistumiseen.

Lukijamatkalaiset huomattiin Saarenmaalla, sillä kyseessä oli todennäköisesti ensimmäinen turistiryhmä saarella Viron itsenäistyttyä. Paikallistelevision toimittaja ja kuvaaja haastattelivatkin ryhmäläisiä ja keskeisin kysymys kuului: ettekö pelänneet tulla Viroon ja Saarenmaalle. Siihen oli helppo vastata.

Matka ei ollut tavallinen turistimatka sikäli, että sen aikana luotiin monenlaisia ystävyyssuhteita veljeskansojen välille.

Uudenkaupungin Sanomat sopi yhteistyöstä sikäläisen Saarte Hääl -lehden kanssa. Matkan toisena järjestäjänä toiminut Uudenkaupungin seurakunta solmi puolestaan ystävyysseurakuntasuhteet pienen Muhun seurakunnan kanssa. Muhun kovia kokeneessa kirkossa vietetty yhteinen jumalanpalvelus oli koskettava ja loi tuolle ystävyydelle vankan perustan.

Merkittävää on, että kanssakäyminen Uudenkaupungin ja Saarenmaan ja Muhun välillä laajeni monin tavoin ja on säilynyt osittain tähän saakka. Muhuun toimitettiin paitsi taloudellista ja muuta tukea seurakunnalle myös muun muassa rokotteita, sairaalatarvikkeita, hammaslääkärin työvälineet ja tietokoneita yläasteelle. Muhusta on saatu vieraita myös Uuteenkaupunkiin, muun muassa seurakunnan korkeatasoinen kuoro.

Uudenkaupungin merihistoriallinen yhdistys solmi yhteistyösuhteet sikäläiseen Saare Merekultuuri Seltsiin ja ne ovat elossa edelleen.

Merkittävää matkassa oli myös se, että silloin lausuttiin Vakka-Suomen Viro-seuran syntysanat. Yhdistys perustettiin sitten suunnitelmien mukaisesti syksyllä ja se on toiminut kaikki kolme vuosikymmentä.

Matti Jussila