
– Poljettiin tien varteen ja lippikset päässä morjestettiin rekkakuskeille, Wessman muistelee.
Isot autot kiinnostivat jo varhain ja yksi syy oli hänen setänsä, joka ajoi rekkaa. Nykypäivän ilmiötä Wessman pitää positiivisena, kunhan lapset vain pysyvät poissa ajoväyliltä.
– Näen sen myönteisenä ilmiönä, että ala kiinnostaa. Kunhan pysyy turvallisilla paikoilla.
Kesti kuitenkin aikansa ennen kuin rekat ja Jaana kohtasivat uudestaan. Hän hankki kaupallisen alan koulutuksen ja työskenteli kymmenen vuotta Uudestakaupungista liikennöineellä Oy FinnLink Ab:llä luotonvalvojana.
– Laivat muuttivat Naantaliin, jonne kuljin vielä pari vuotta. Sitten Vaahteran Timo kysyi Eurokuljetus T. Vaahteralle ja sittemmin Nybrok Oy:n palkkalistoille. Siitä alkoi kuljetusalan elämä.
Wessman teki 21 vuotta ajojärjestelytöitä, kunnes vihdoin viime kesänä päätti keskittyä kokonaan omaan yritykseensä. Viimeiset kolme vuotta hän oli DSV Road Oy:n palveluksessa
FE-Trans Oy:n toiminta alkoi yhdeksän vuotta sitten. Tarina kuitenkin ulottuu jo kauemmas aikaan, jolloin Wessman tapasi Pete Niemen , jolla oli oma kuljetusalan yritys. Vakava käänne tapahtui, kun Pete sairastui vakavasti vuonna 2011.
– Oli syyskuu 2012, kun kävi ilmi, että hän ei tule enää kotiin, eikä parane. Silloin kahden työntekijän kanssa keskusteltiin, että miten jatketaan.
Lokakuussa Pete menehtyi ja Wessman päätti perustaa oman yrityksen, joka jatkaisi Peten kalustolla ja työntekijöillä. Työnteko oli samalla surutyötä.
Kaksi ensimmäistä autoa Wessman hankki miehensä kuolinpesältä. Nyt FE-Transilla on seitsemän autoa ja yksi varalla. Viisi niistä on jatkuvassa liikenteessä terminaalien välillä.
Autojen asemapaikat sijaitsevat Turussa ja pääosa kuljetuksista on pakettiliikennettä.
Yrityksensä käytännön ja hallinnon asioista vastaava Wessman osaa arvostaa jokaista tien päällä työkseen kulkevaa.
– Arvostan tämän alan tekijöitä. He ovat aina sydäntä lähellä.
Yksi työntekijöistä on ollut yrityksessä mukana alusta asti. Vaihtuvuus on muutenkin ollut pientä.
Välillä hän päätyy itsekin ratin taakse, vaikka pääasiassa työt hoituvat Hallun kylällä kotikonttorissa.
– Autot kulkevat myös yöaikaan. Minun tehtävänä on huolehtia, että työlistat ja -vuorot sujuvat.
Kuljetusala on muuttunut jonkin verran vuosien varrella, vaikka varsinainen ajotyö on säilynyt samanlaisena.
– Ulkomaalaisten rekkojen osuus on kasvanut. Sen näkee tien päällä. Siitä kun aloitti työaikaseuranta ja -valvonta on selvästi muuttunut. Työn ja lepoaikojen rooli on tosi tarkka.
Vaikutuksia on ollut myös koronalla. Uudenmaan sulku oli todella mieleen painuva ja moottoritietkin olivat lähes tyhjiä muusta liikenteestä.
– Arjen käytäntöihin se vaikutti, kuskit käyttävät maskeja ja käsidesit on autoissa. Etätyötä ei voi tehdä kuljettajan ammatissa.
Tavaraa myös liikkuu koronan ansiosta yhä enemmän.
– Pakettimäärät ovat kasvaneet. Ihmiset näkevät sen turvallisena vaihtoehtona.
Yrittäjänä Jaana Wessman ei voi elää kahdeksasta neljään -elämää tai lomailla usein. Muuten hän ottaa päivän kerrallaan ja haaveilee tasapainoisemmasta elämästä, jossa työ ja vapaa-aika sopivat hyvin yhteen.
– Ehkä voin hankkia vielä uuden ammatin. Voisin kouluttautua johonkin ihan muulle alalle, hän sanoo ja pohtii, että voisi asua osan vuodesta ulkomaillakin.
Omaa yritystä hän ei silti ole jättämässä.
– Alustavasti olen yhden kuljettajan kanssa keskustellut, että hän voisi ottaa vastuuta, kun olen lomalla.
Vaikka elämä ei ole aina ollut helppoa, on tuki löytynyt aina läheltä.
– Iso kiitos isälle, joka on ollut alusta asti mukana käytännön asioissa, varsinkin kaluston hankinnassa, Jaana kiittelee isäänsä Teijo Wessmania .
Kiitoksia saa myös hänen nykyinen elämänkumppaninsa Mika Touru , joka entisenä kuorma-auto-, bussi- ja taksiyrittäjänä tuntee alaa.
Vapaa-ajallaan moottoripyöräilyä harrastava Wessman on kotoisin Hallun kylältä, jossa asuu edelleen.
– Autoissakin lukee Kalanti, se on tärkeää.
FE-Trans Oy
Yrittäjä: Jaana Wessman
Yrittäjänä alalla: yhdeksän vuotta
Perustamisvuosi: 2012
Ala: tieliikenteen tavarankuljetus
Työntekijöiden määrä: 9
Tässä juttusarjassa esitellään paikallisia pienyrittäjiä noin kahden viikon välein. Edellinen yrittäjä haastaa aina seuraavan. Seuraavana vuorossa on Niina Heijari.