Alinen ja Ylinen, Uudenkaupungin vanhimmat kadut

0
Koulukadun ja Sepänkadun kohdilla, uuden kirkon itäpuolella on viimeisenä säilynyt vanha ”kräntti” eli kulkuväylä, joka ei ole varsinainen katu. Kuva 1930-luvulta, Uudenkaupungin museon kokoelma.

Kun Uusikaupunki 1617 perustettiin, mainittiin jo perustamisasiakirjassa ne kylät, joiden alueelle kaupunki sijoittui. Nämä Pietolan, Mäyhölän ja Ruokolan kylät esiintyvät kaikki myös nykyisinä kadunniminä.

Ennen kaupungin ensimmäistä kaavoitustyötä 1649, tiedetään kaupungissa jo olleen katuja ja kujia. Kaupungin asukkaat oli velvoitettu rakentamaan ”kunnollisia katuja ja kauniita huoneita”.

Tori oli nykyisellä paikallaan, tosin vain eteläinen osa nykyisestä aukiosta. Sen itäpuolella oli kuusi korttelia ja niiden välissä kulki nykyistä Alista- ja Ylistäkatua vastaavat kadut ja näiden välissä etelä-pohjoissuuntainen poikkikatu.

Vielä tuolloin tuo pääkatuna silloin jo ollut Alinenkatu tunnettiin muun muassa seuraavilla nimillä: Pitkäkatu, Iso katu, Yleinen valtakatu, Iso valtakatu, Eteläinen pitkäkatu tai Alinen pitkäkatu.

Torin länsipuolelta kulki kohti Vallimäkeä ja kirkkoa (Vanha kirkko) katu, jota kutsuttiin Kirkkokaduksi. Kortteleiden välissä kulki myös pienempiä kujia ja polkuja, täkäläisittäin ”kränttejä”. Yksi tällainen kräntti on vielä jäljellä, Koulukadun ja Sepänkadun välisessä korttelissa, tosin se nyt kulkee yksityisten pihojen alueella.

1600-luvun puolivälissä Uusikaupunki oli kaupungin perustajan, Kustaa II Aadolfin aviottoman pojan kreivi Kustaa Kustaanpojan kreivikuntana. Hän myös oleskeli kaupungissa kesällä 1649.

Vierailun aikana hän määräsi kaupungille laadittavaksi ensimmäisen asemakaavan, säännöllisen ruutukaavan. Tällöin etenkin silloinen Kirkkokatu torilta Vallimäelle poistui. Kaupunkilaiset rakensivat talonsa uuden ruutukaavan mukaan.

Nyt kaupunkia halkoi kaksi pitkää Kaupunginlahden suuntaista katua ja poikkikadut nykyiseltä Mäyhälänkadulta nykyiselle Blasieholmankadulle. Pohjoisempaa katua kutsuttiin jo tuolloin Yliseksi pitkäksikaduksi, eteläisellä kadulla oli vielä useita nimiä, Keskinen-, Eteläinen- tai Alinen pitkäkatu. Kaduista tuli suoria ja niitä levennettiin, leveydeksi tuli noin 30 kyynärää eli noin 17 metriä.

Uudenkaupungin rauhan jälkeen alkoi huonossa kunnossa olleen kaupungin jälleenrakennus. Vuonna 1752 kaupungin maistraatti teki päätökset katujen nimistä.

Tällöin vahvistettiin seuraavat kadunnimet: Ylinen pitkäkatu, Alinen pitkäkatu, Mäyhölänkatu, Kirkkokatu, Pohjatullikatu, Torikatu (nykyinen Rauhankatu), Koulukatu, Sepänkatu, Karjakatu (nykyinen Liljalaaksonkatu), Myllykatu, Vuorikatu (nykyinen Nordströminkatu) ja Itäinen tullikatu (nykyinen Blasieholmankatu).

Näiden kadunnimien lisäksi 1700-luvulla julkaistuissa kartoissa esiintyvät myös muun muassa Vallimäkeä reunustava Balzarborgin alue, Kaupunginlahden pohjukan asuinalue Blasieholma, Pohjoiskatu tai Korkeavuorenkatu (nykyinen Vuorikatu) ja ainakin vuoden 1799 karttaan on jo merkitty myös Rantakatu. Kartoissa ja muissa asiakirjoissa nimet esiintyvät tosin ruotsinkielisinä.

Kaupunkia kaavoitettiin ja uusia katuja nimettiin seuraavan kerran vuosien 1846 ja 1855 suurten tulipalojen jälkeen. Tuolloin muodostuivat esimerkiksi nykyinen Vuorikatu (aikaisemmin Korkeavuorenkatu), Merimiehenkatu (aikaisemmin Uusikatu ja Pohjoinen uusi katu) sekä Viikaistenkatu (aikaisemmin Pohjoinen linjakatu tai Linjakatu).

Kaupungin yhä laajentuessa kaavoitettiin uusia asuinalueita ja uusia katuja. Vanhoja kadunnimiä myös muutettiin, esimerkiksi vuonna 1923 vahvistetun asemakaavan yhteydessä käyttöön tulivat nykyiset muodot Alisesta- ja Ylisestäkadusta.

Uusien kaavoitettujen alueiden nimet valittiin eri teemoista. Ruokolaan, jonne rakennettiin sodan jälkeen rintamamiestaloja nimettiin esimerkiksi Asemiehentie ja Karjalantie.

Sorvakkoon valittiin muun muassa Kalevala-aiheisia nimiä, Pietolaan vakkasuomalaisten kylien nimiä, Santtioon vesilintuja, Hakametsään puita, Ketunkallioon ammatteja ja piennisäkkäitä, Janhualle merenkulkua, Palomettään tähtitaivasta ja niin edelleen.

Nykyään asemakaavassa määritellään alueen kadunnimet ja haja-asutusalueiden nimistä päättää tekninen lautakunta. Nimiehdotukset valmistellaan kaupunkisuunnittelussa hyödyntämällä ensisijaisesti perinteistä paikannimistöä, vanhoja karttoja ja nimiarkiston tietoja.

Katujen kunnossapito oli kaupungin historiassa pitkään porvariston tehtävä, ongelmia oli etenkin keväällä ja syksyllä, kun kadut olivat liejuisia ja niiden poikki piti kaivaa ojia sadeveden juoksemisen helpottamiseksi.

Katuja ei missään vaiheessa Uudessakaupungissa kivetty sepeliä suuremmalla kivellä, joten ne olivat liejuisia aina keväisin ja syksyisin. Asia herätti runsasta lehtikirjoittelua etenkin 1920–30-luvuilla, kun autoliikenne kaupungin kaduilla alkoi hiljalleen lisääntyä.

Vasta vuosina 1961–62 öljysorattiin ensimmäiset Uudenkaupungin kadut, Rantakatu, Alinenkatu ja niiden väliset poikkikadut.

Mari Jalava

Katujen kertomaa



Tämä juttusarja esittelee uusikaupunkilaisia katuja ja niiden kertomaa. Millainen on uusikaupunkilaisten katujen historia, mistä kadut ovat saaneet nimensä, mitä kaduilla on tehty, kuka asunut tai mitä niiden varrella on tapahtunut? Juttusarjassa esitellään yksittäisiä katuja, kokonaisia kaupunginosia tai pelkästään joitakin tapahtumia tai henkilöitä joillakin kaduilla. Sarja alkaa lyhyellä katsauksella Uudenkaupungin katujen historiaan.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here