
Kulttuurikeskus Crusellissa avattiin lauantaina taiteilija Jussi Grönlundin (1944–2020) muistonäyttely Auringon laskiessa . Näyttely esittelee pääosin maalauksia, mutta myös jonkin verran erilaisia piirroksia erittäin tuotteliaan Grönlundin elämän varrelta. Näyttelyn ovat koonneet Grönlundin tyttäret Mi ja Li , sekä vuoden 2021 ITE-taiteilija Jori Tapio Kalliola .
– Olimme Jussin kanssa hyviä ystäviä. Tulimme hyvin toimeen heti siitä lähtien, kun aloin seurustella Min kanssa. Puhuimme päivittäin puhelimessa, kun hän ei enää päässyt liikkumaan, Kalliola muistelee.
Viime vuonna menehtynyt Grönlund joutui viettämään loppuaikansa pyörätuolissa. Lopulta hänen piti lähteä sairaalaan jalan amputointia varten, eikä hän koskaan enää kotiutunut.
Jussi Grönlund teki kuvataidetta koko elämänsä ajan. Hän teki valtaosin öljyvärimaalauksia ja tutkielmia, joissa hän maalasi samaa kohdetta, aihetta tai teemaa yhä uudestaan.
Töiden aiheina olivat erityisesti auringonlaskut, erilaiset maisemat ja purjevene. Tutkielmista näkee, miten esimerkiksi aamun, päivän ja illan valossa maalatut teokset loistavat keskenään aivan erilaisissa väreissä.
– Isä tutki aina valoa ja auringonlaskua. Auringon valon hiipimistä on mahdotonta täysin vangita, Mi Grönlund kuvailee.
Jussi Grönlund ei tehnyt töitään koskaan valmiiksi asti, ja jätti ne siksi myös signeeraamatta. Teokset olivat hänen mielestään aina keskeneräisiä, ja niistä ei usein saanut edes puhua. Siksi maalausten suuri määrä yllättikin Min ja Lin, kun ne paljastuivat Grönlundin loppuaikoina.
– Isä ei koskaan esitellyt meille töitään, mutta muistan, että hän maalasi aina. Löysimmekin valtavan määrän maalauksia yhteen sidottuina, Mi kertaa.
Mi järjestää Hangossa La Petit Festival -taidefestivaalia. Lopulta hän uskalsi kysyä isältään, saisiko hän viedä muutaman löytämänsä teoksen sinne esille.
– Olen iloinen, että hän lopulta suostui, Mi muistelee.
Crusellissa järjestettävä muistonäyttely on ensimmäinen Jussi Grönlundin oma näyttely. Esillä on myös Kalliolan hänestä tekemä patsas, joka kuvaa miestä tämän loppuaikoina. Kalliola on käyttänyt työssä hirttä ja kierrätysmateriaaleja, esimerkiksi patsaan sivellin ja maalit ovat Grönlundin itse käyttämiä.
– Vaikka Jussikin oli itseoppinut, hän oli arvostettu koulutettujen taiteilijoiden joukossa, Kalliola kuvailee ystäväänsä.
Jussi Grönlundin muistonäyttely Auringon laskiessa Kulttuurikeskus Crusellissa 4.10. asti.
Kirsi Lätti