Katsomattakin voi kiduttaa

0

En pystynyt seuraamaan viime viikon uutisointia Koskelan teinisurman tuomioista. Tapauksen uskomaton julmuus oli liikaa. Muistan lukeneeni, että uhria nimiteltiin ja tönittiin. Hänen lippiksensä vietiin. Ja että hän oli aika yksinäinen. Koko peruskoulun ajan.

Mieleeni tuli Satu Kivelän toimittama Ylen radio-ohjelma Näkymättömyys on kuin kidutusta . Siinä kerrottiin 12-vuotiaasta pojasta, joka sanoi mieluummin valitsevansa hakatuksi tulemisen kuin sen, että kukaan ei edes huomaa. Tästäkö Koskelan tapauksessa oli kyse. Kokiko uhri itsensä näkymättömäksi? Oliko se pahempaa kuin fyysinen kipu?

Pitkäkestoisen huomaamattomuuden aiheuttamaa kipua verrattiin ohjelmassa kidutukseen. Ihminen tarvitsee toisen katsetta ja hyväksyntää. Jo päiväkotilapset nimeävät yleisimmäksi kiusaamisen muodoksi toisen sulkemisen kaveripiirin ulkopuolelle. Se on helppoa ja tehokasta, eikä pahanteosta usein jää edes kiinni.

Kiusaamisessa on kyse ilmiöstä, josta kärsii jopa noin kolmannes alakoululaisista ja viidennes yläkoululaisista. Noin kuusi prosenttia joutuu sen kohteeksi viikoittain. Kiusaamisen vaikutukset ulottuvat aikuisuuteen asti.

Lapset eivät tee mitään pahuuttaan. He tarvitsevat aikuisen ohjausta. Pienemmillekin pitää kertoa, mitä tapahtuu ja miltä tuntuu niistä lapsista, jotka suljetaan pois leikeistä tai muutoin kiusataan. Kaikenikäisiä voi kehottaa asettautumaan toisen asemaan ja näkemään hänen näkökulmansa.

Porukan ulkopuolelle jääneen on itse vaikea murtaa yksinäisyyden kehää. On helppo sanoa, että ole reipas ja mene juttelemaan toisten kanssa. Luokassa, jonka ryhmädynamiikka on muotoutunut jo alakoulusta lähtien, vastaanotto voi olla täysi tyrmäys. Se, kuten kaikki kiusaaminen, herättää uhrissa häpeän ja syyllisyyden tunteita, eikä asiasta usein kerrota yhdellekään aikuiselle.

Kiusaamisen vastainen työ ei lopu koskaan – aina tulee uusia sukupolvia, jotka rämpivät samojen asioiden parissa. Se on kuitenkin tehtävä aina uudestaan ja uudestaan, sillä kiusaaminen aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Kaikki mitä ilmiön typistämiseksi voidaan tehdä on tehtävä.

Haastattelin äskettäin kauppiasta, joka kyllästyi liikkeensä ympäristössä tapahtuvaan kiusaamiseen. Hän viestitti nuorille asiakkailleen, että meidän kaupassa aikuiset puuttuvat siihen aina. Ihme tapahtui: hänen korviinsa ei ole tullut sen koommin yhtään kiusaamistapausta. Kiusaaminen on asia, jota ei saa koskaan katsoa läpi sormien.

Yhteiset käytöstavat, kuten tervehtiminen ja silmiin katsominen, ovat avainasemassa kun luodaan kiusaamisvapaata ilmapiiriä niin kouluissa kuin työelämässä. Kun joku huomioi, on ystävällinen ja hymyilee, mielihyvähormoni dopamiinin tuotanto aivoissa tehostuu. Pelkällä katseella voi siis tehdä hyvää.

Virpi Adamsson

vapaa toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here