Kaupunki ei jatkossa päätä kiinteistöveron vapautuksesta

0

Kaupungissa on tänä syksynä keskusteltu siitä, että pitäisikö kaupungin jatkossa pitää itsellään ratkaisuvalta kiinteistöveron vapauttamista koskeviin hakemuksiin vai ei. Kaupunginhallitus päätti kahden viikon takaisessa kokouksessaan esittää valtuustolle, että Uudenkaupungin kaupunki ei pidätä itsellään ratkaisuvaltaan vuosina 2022–2024 kiinteistöveron vapauttamista koskeviin hakemuksiin. Asiasta äänestettiin hallituksessa ja päätös tehtiin äänin 7–4.

Nyt maanantaina kokoontunut valtuusto päätti myös äänestyksen jälkeen, että verottamisoikeus palautetaan kaupungilta takaisin veroviranomaisille.

– Suomen noin 300 kunnasta 12 on pidättänyt itsellään oikeuden tässä asiassa. Kaupunginhallitus lähti äänestyksen jälkeen kiinteistöverosta vapauttamisesta luopumisen linjalle. Veronkantolaissa puhutaan tässä tapauksessa lähinnä sosiaalisista perusteista. Päätimme äänestyksen jälkeen luottaa verottajaan, kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja valtuuston jäsen Raimo Löfstedt (kok.) totesi keskustelun käynnistyessä.

Valtuutettu Merja Koski (sd.) esitti, että kaupunki pidättäisi edelleen itsellään ratkaisuvallan kiinteistöverosta vapauttamiseen. Häntä kannatti Niina Jokinen (sd.).

– Minusta kuntana meille riittää, että päätämme kuntaverosta ja kiinteistöverosta. Veroviranomainen verottakoot yksilötasolla. Ei ole isosta asiasta kysymys, vaan periaatteesta. En oikein luota siihen, että maallikoista koostuvat kuntapoliitikot osaisivat sen verotuksen ammattilaisia paremmin. Miksi lisäisimme omaa taakkaa, kun valtio työntää kunnille muutenkin jatkuvasti lisää tehtäviä, valtuutettu Seppo Nikula (kok.) puolestaan totesi.

Oli siis aika äänestää asiasta. Kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen kannalla olleet äänestivät jaa ja Merja Kosken ehdotuksen kannalla olleet ei. Äänin 27–16 kaupunginhallituksen ehdotus tuli myös valtuuston päätökseksi. Kaupunki siis siirtää jatkossa päätökset kiinteistöveron vapautusta koskevista hakemuksista takaisin verohallinnolle.

Kaupunginhallituksen pohjaehdotuksen puolesta äänestivät Mikko Saari (ps.), Rauno Aaltonen (kesk.), Mauri Partanen (vas.). Eero Hento (kok.), Esa Aaltonen (ps.), Linja Jefimoff (kok.), Tarmo Kangas (kok.), Laura Kontu (kok.), Mauri Kontu (kesk.), Seppo Laine (kok.), Martti Luotonen (kesk.), Raimo Löfstedt (kok.), Pilvi Marsela (kok.), Jari Nevavuori (kesk.), Seppo Nikula (kok.), Vesa Paldanius (kesk.), Tapio Pääkkö (kesk.), Olli-Pekka Päivärinta (kok.), Granger Simmons (kok.), Mika Sjöblom (kesk.), Mika Toivonen (ps.), Jani Vaitiniemi (ps.), Jari Valkonen (ps.), Lasse Virtanen (kok.), Sami Virtanen (ps.), Veli-Matti Virtanen (kesk.) ja Hanna Vuola (kesk.).

Kosken muutosehdotuksen puolesta äänestivät Mia Helén (sd.), Henna Jokinen (vas.), Niina Jokinen (sd.), Miia Kelsey (sd.), Juhani Konttinen (sd.), Kari Koski (sd.), Merja Koski (sd.), Heli-Päivikki Laurén (sd.), Reija Pietikäinen (sd.), Mauri Pietilä (sd.), Petteri Pitkämäki (pro Uki), Jaana Reijonsaari-Korsman (sd.), Ari Saastamoinen (sd.), Janne Sjölund (sd.), Kati Torppa (sd.) ja Heikki Wala (pro Uki).

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here