Kotkat sai pistetilin heti auki

0
Joona Uusitalo laukoi Jää-Kotkien avausmaalin.

Kotkien leiristä kaikuneet kommentit ennen kauden alkua eivät loimunneet suurta itseluottamusta. Pelaajamateriaalin kapeutta murehdittiin ja eihän tuota äijää liiaksi penkillä avauspelissä ollutkaan. Kentällä tätä ongelmaa ei näkynyt laisinkaan.

Runsaalla kahdella ketjulla operoinut UJK oli parempi osapuoli jo ensimmäisessä erässä, mutta tehot löytyivät vasta viimeisessä. Avausvoitto Tarvasjoen Urheilijoista irtosi komeasti maalein 6–3 (0–0, 2–2, 4–1).

Valmentaja Juha Ropponen myönsi olleensa jännittynyt ennen ottelua. Perhoset vatsasta lentelivät ulos, kun joukkue esitti mieluisia otteita jäällä.

– Onhan meillä ollut treeneissä hyvä vauhti, vaikka pienellä porukalla on menty. Meillä oli varsinkin ekassa ja kolmannessa erässä hyvä meininki ja myös vaihtopenkillä oli sellainen pöhinä kuin kuuluukin. Olosuhteet huomioon ottaen hieno juttu saada heti pistetili avattua, Ropponen iloitsi.

Joukkue sai viikolla iloisia uutisia pelaajarintamalta. Markus Saarinen pystyy sittenkin auttamaan petolintua ja hyökkääjä olikin heti ensimmäisessä pelissä mukana.

Suurimman huomion varastivat juniorit. Laitilan junnutuotannosta vahvistukseksi tulleet Joona Uusitalo ja Tommi Touru pörräsivät vaarallisesti vastustajan kenttäpäässä ja tehopisteitäkin kertyi.

Touru syötteli yhdessä Kasper Kaupinsalon kanssa avausmaalin Uusitalolle ja kahdeksan minuuttia myöhemmin duo toimi toisin päin. Touru maalasi ja Uusitalo teki esityön yhdessä Markus Saarisen kanssa.

– Harjoituksissa on näkynyt sellaisia suorituksia, että jotain tällaista hieman odottelinkin, Ropponen paljasti.

Touru kruunasi iltansa 3–2-maalilla viimeisen erän alussa Johannes Rannan passista. TarU tuli viimeisen kerran vielä tasoihin, ennen kuin kolme minuuttia myöhemmin Paavo Hakamäki (Saarinen, Akusti Mattila ) iski voitto-osuman.

Ranta laukoi Uusitalon syötöstä pelin 5–3:een viisi minuuttia ennen loppua. Viimeinen maali oli Kasper Hirvasojan käsialaa, syöttöpinna Kaupinsalolle ja Milo Niemiselle .

Kotkien ensimmäinen vierasmatsi on jo tänään. TuKV on perinteisesti pelannut kotimatsejaan arkisin ja Kupittaalle UJK reissaa iltapeliin. Kyseessä on TuKV:n kauden ensimmäinen koitos.

Juha Laine