Myös Uudenkaupungin teatterin ohjelmistoon on lisätty 15 näytöstä viime syksynä kesken jääneestä näytelmästä Mannapuuroa ja mansikkaa. Neon 2 -yhtyeen musiikin ympärille rakennettu ysärimusikaali alkaa pyöriä jälleen lokakuussa.
Korihait puolestaan pelasi ensimmäisen virallisen harjoitusottelun jo eilen perjantaina ja kotiyleisön eteen uudistunut joukkue pääsee tulevana perjantaina.
Korisliigakausi alkaa virallisesti perjantaina 1.10., jolloin Uuteenkaupunkiin palannut Bojan Sarcevic kohtaa vanhan seuransa Kauhajoen.
Vielä on hieman auki, kuinka paljon katsojia liigakauden avausotteluun pääsee, mutta ainakaan tyhjille katsomille ei tarvitse pelata. Toki korona on osoittanut, että koskaan ei kannata olla liian varma mistään.
Joka tapauksessa pitkästä aikaa tuntuu siltä, että uskalletaan elää. Uudenkaupungin Jää-Kotkat päivitti pari päivää sitten Facebookiin ”suuresta urheilujuhlan tunnusta”, kun seuran 17-vuotiaat pojat kohtasivat Naantalin VG-62:n.
Parin viikon kuluttua kaupungin eläkeläisjärjestöt pistävät 1,5 vuoden tauon jälkeen tanssiksi Työväentalon kuntotansseissa. Toivon mukaan kaikki kalenteriin merkatut kuusi tanssitapahtumaa pystytään pitämään.
Taiteen ystäville kaupunkimme kaikki galleriat ovat tarjonneet silmänruokaa koko pandemian ajan. Ilahduttavasti täältä on löytynyt myös uusia taiteilijoita.
Kulttuuri ja urheilu tarjoavat vastapainoa työlle ja arjelle ja juuri nyt niille on kysyntää enemmän kuin koskaan.
Valitettavasti moni odotettu tapahtuma jäi loppukesältä ja syksyltä vielä pois. Esimerkiksi huomenna sunnuntaina piti päästä kiertämään vanhoja taloja, mutta onneksi edes avoin kirppistapahtuma järjestetään.
Risto-Matti Kärki
tuottaja