Kutsukyytipalvelu käynnistymässä lokakuun aikana

0
Kutsukyytipalvelu käynnistyy puolen vuoden kokeilun ajaksi. Sinä aikana palvelua voi hyödyntää maanantaista lauantaihin.

Kaupunkiin pitkään puuhattu kutsukyytipalvelu etenee. Kaupunki on kilpailutuksella valinnut kutsukyytipalvelun järjestelmän ja siihen liittyvien tukipalveluiden toimittajaksi Oy Matkahuolto Ab:n. Lähiaikoina käynnistyy vielä kutsukyytipalveluun liittyvän kuljetuspalvelun kilpailutus.

– Kuljetuspalvelu avataan julkiseen kilpailutukseen todennäköisesti ensi viikolla. Kutsukyytipalvelun toiminta olisi tarkoitus käynnistää lokakuun aikana, kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo.

– Haemme kilpailutuksella kuljetukseen kahta autoa, joiden minimikoko on 1+6 paikkaa. Toisen näistä autoista on oltava esteetön, hän lisää.

Kutsukyytipalvelu on matkojen yhdistelemiseen perustuva kutsuohjattu joukkoliikennepalvelu, jossa kutsukyyti kuljettaa asiakkaan palvelualueen sisällä määränpäähän asiakkaan tilauksen mukaisesti. Kyyti tilataan esimerkiksi älypuhelimen sovelluksella, eikä kuljetukselle ole olemassa kiinteitä reittejä.

– Palvelun taustajärjestelmä yhdistää automaattisesti samaan suuntaan matkustavat asiakkaat yhteiseen kyytiin, Arvela-Hellén kuvailee.

Kutsukyytipalvelun rajoiksi on määritelty asemakaava-alue. Sen rajat kulkevat Peteksentiellä, Yaralla, Hiulla ja Ykskoivussa.

– Kutsukyyti maksaa 2–3 euroa matkaa kohden yhdelle asiakkaalle. Kaupunki toivoo, että kokeiluun saadaan Varsinais-Suomen ely-keskuksen tukea, mutta sitä ei ole haettu vielä, Arvela-Hellén lisää.

Kutsukyytipalvelu käynnistyy puolen vuoden kokeilun ajaksi. Sinä aikana palvelua voi hyödyntää maanantaista lauantaihin.

– Kyseessä on lähinnä kaiken ikäisille tarkoitettu palveluliikennekokeilu, joten ei sitä oikein joukkoliikenteeksi voi kutsua, vaikka se onkin osa kaupungin joukkoliikennepalvelua, Arvela-Hellén kuvailee.

Nyt tehdyn viranhaltijapäätöksen mukaan kutsukyytipalveluun liittyvän järjestelmän ja tukipalveluiden hankinta Matkahuollolta maksaa ilman erikseen kilpailutettavaa kuljetuspalvelua ja arvonlisäveroa 12 540 euroa.

Kaupunki on jo aiemmin asettanut kutsukyytipalveluun liittyvän hankkeen kattohinnaksi 150 000 euroa.