Magneettinen kettu

0
Kettu käyttää hiirenpyynnin apuna magneettiaistia.

Kirjekyyhkyjen erehtymätön suuntavaisto on hämmästyttänyt ihmisiä jo kauan. Jo 1800-luvulla ehdotettiin, että niillä on sisäinen kompassi, eli ne pystyisivät jotenkin aistimaan maapallon magneettikentän. Nyt tiedetään, että magneettiaisti on eläinkunnassa yleinen kyky. Pikemminkin on epätavallista, että se puuttuu meiltä.

Aistissa on kuitenkin vielä paljon tuntematonta. Tutkimista vaikeuttaa, että magneettikentän aistiminen ei vaadi korvien tapaisia ilmiselviä aistinelimiä. Muutama magneettiherkkä solu riittää, ja ne voivat sijaita myös eläimen sisällä.

Monesti onkin yhä epäselvää, missä magneettiaistielin oikeastaan sijaitsee. Aistin olemassaolo selviää parhaiten käyttäytymiskokeilla.

Kettujen tapauksessa tsekkiläis-saksalainen tutkijaryhmä selvitti asian värväämällä joukon maastobiologeja ja metsästäjiä tarkkailemaan kettuja kompassi kädessä.

Ketut saalistavat jyrsijöitä liikkumalla hitaasti korvat hörössä. Kun rapistelevan saaliin sijainti on selvillä, kettu tekee korkean loikan ja tömäyttää etutassunsa suoraan uhrin niskaan.

Kävi ilmi, että kun ketut saalistavat lumessa tai korkeassa heinikossa, missä saalis on näkymättömissä, magneettikentällä on väliä. Kettu loikkaa saaliin kimppuun yleensä etelästä pohjoiseen päin. Silloin niiden saalistusloikat myös onnistuvat paljon useammin kuin mistään muusta suunnasta.

Jyrsijät eivät ole magneettisia, ja meistä magneettiaistittomista on vaikea ymmärtää, kuinka kompassipohjoisen suuntaan hyppääminen muka auttaa.

Tutkijat arvelevat, että kettu näkee magneettisen pohjoisnavan suunnan valoisana tai tummana täplänä näkökentässään. Ainakin lintujen tiedetään aistivan magneettikenttiä nimenomaan osana näköaistiaan.

Jos kettu tosiaan näkee pohjoisnavan suunnassa täplän, se ei ole taivaalla vaan maassa horisontin tason alapuolella. Samalla maapallon alueella liikkuvan ketun näkökulmasta täplä on aina saman etäisyyden päässä sen silmistä pohjoiseen.

Ketut ehkä oppivat käyttämään täplän tarjoamaa sisäänrakennettua mittanauhaa hyppyjensä tarkkaan arviointiin. Jos ne asettuvat siten, että jyrsijän rapistelu kuuluu tarkalleen magneettipohjoisen kohdalta, ne tietävät millintarkasti, kuinka pitkälle hypätä.

Kettujen saalistus on esimerkki siitä, kuinka eläimet opportunistisesti käyttävät aistejaan ja kykyjään myös aivan muihin asioihin kuin ensisilmäyksellä voisi luulla – ja siitä, että tutuimmillakin eläimillä on vielä salaisuus poikineen paljastettavana.

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here