Merilokki vai selkälokki?

0
Uhanalainen selkälokki muistuttaa merilokkia, mutta sen tunnistaa keltaisista jaloista ja vaaleista silmistä.

Lokkien valkeat siivet ovat erottamaton osa suomalaista rantamaisemaa. Villit huudot vievät mielen vesille. Pesiviä lokkilajeja Suomessa on kuusi. Tunnistamisen kannalta ehkä haastavin lajipari ovat mustasiipiset meri- ja selkälokki.

Merilokki on maailman suurin lokkilaji. Sen siipien kärkiväli voi olla 170 cm, eli se on samankokoinen kuin kalasääski. Merilokki ei ole pelkästään pitkäsiipinen, vaan myös järeä, paksukaulainen ja isonokkainen.

Kokoa on monesti vaikea arvioida, ja myös selkälokki voi näyttää hätkähdyttävän isolta. Niinpä mustasiipistä lokkia täytyykin katsoa tarkemmin.

Paljastava yksityiskohta on jalkojen väri: aikuisen selkälokin jalat ovat keltaiset, merilokin harmaanpunertavat. Selkälokin silmät ovat vaaleankeltaiset, merilokin aika tummat.

Kolmas konsti ovat pitkien siipisulkien kärjissä olevat valkoiset täplät. Ne ovat selkälokilla aivan pikkuisia ja merilokilla isoja.

Ulkomuodosta huolimatta kaksikko ei ole läheistä sukua. Selkälokin lähin sukulainen on harmaalokki. Lajit ovatkin samankokoisia, samanmuotoisia ja siipiä lukuun ottamatta samanvärisiä.

Selkälokki ja harmaalokki kiehtovat evoluutiobiologeja, sillä ne muodostavat rengaslajin. Selkälokin levinneisyys jatkuu Fennoskandiasta itään Jäämeren rannikkoa pitkin.

Siperiassa ja edelleen Alaskassa ja Kanadassa elää kokonainen sarja erilaisia lokkipopulaatioita, joista kukin pystyy risteytymään sujuvasti itä- ja länsipuolellaan elävien naapurien kanssa.

Ketju ulottuu koko maapallon ympäri, ja sen toisessa päässä on harmaalokki.

Suomessa renkaan päät limittyvät, ja täällä selkä- ja harmaalokki ovat selvästi eri lajeja eivätkä risteydy. Niiden välillä tapahtuu kuitenkin hidasta geenien vaihtumista planeetan ympäri kulkevan ketjun kautta. Jännittävää!

Selkälokin ja merilokin tilanne Suomessa on myös hyvin erilainen. Merilokki on viime vuosikymmeninä yleistynyt hiljakseen, vaikka se on yksi harvoista rauhoittamattomista linnuista. Pesimäaikaan sekin on toki suojeltu.

Sen sijaan selkälokki on rauhoitettu ja erittäin uhanalainen. Sen kanta on laskenut kolmannekseen 1960-luvun lukemista ja hupenee yhä. Ikävä kyllä suojelu Suomessa auttaa vain rajallisesti: selkälokkien lisääntymiskykyä heikentävät ympäristömyrkyt, joita ne saavat talvehtimisalueillaan Afrikan järvillä.

Mustasiipinen selkälokin alalaji on maailman suomalaisin lintu: noin kolmannes sen kannasta pesii meillä. On siis tärkeää tehdä Suomessa voitavamme, jotta se selviäisi kunnes tilanne Afrikassa paranee.

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here