Muutoksen aika

0
Suomen luonto on alituisessa muutoksessa.

Tämä on viimeinen luontopalstani. Ensi viikosta alkaen ohjaksiin pääsee jyväskyläläinen biologi Lily Laine. Onnea matkaan!

Tuntuu haikealta, vaikka itse halusinkin jo päästää ääneen jonkun toisen ja keskittyä luvattoman suureksi kasvaneeseen liutaan muita projekteja. Tämä palsta oli ensimmäinen palkallinen toimittajantyöni.

Näiden 11 vuoden aikana olenkin sitten kirjoittanut tuhansia artikkeleita moneen eri mediaan. Jatkossakin nimeni löytää esimerkiksi Tiede -lehden ja Suomen Luonnon sivuilta.

Noin 550 luontopalstaan on mahtunut tietenkin monenlaista aihetta ja näkökulmaa, mutta kantava ajatus on jo vuosia ollut muutos.

Olen halunnut kertoa luonnon muuttuvaisuudesta monella eri aikaskaalalla. On muutoksia, jotka ovat ihmiselle käsittämättömän hitaita, kuten maan muodot muovannut jäätiköiden aaltoilu ja uusien lajien kehittyminen.

On ihmisten aiheuttamia muutoksia, joiden tahti kiihtyy kiihtymistään. Kaskiviljelystä on siirrytty tehomaatalouteen, kotitarvepuun hakemisesta tehometsätalouteen. Kirkkaasta Itämerestä levälauttojen riivaamaan.

Holtiton metsästys hävitti monet lajit sukupuuton partaalle. Sen säätely on puolestaan mahdollistanut suurten eläinmäärien uuden tulemisen. Näitä muutoksia on voinut huomata jo yhdessä ihmiselämässä.

Nyt muutos on saavuttanut kuumeisen tahdin, eikä ilmastokriisistä ja luonnon hätätilasta puhuminen ole lainkaan liioittelua.

Muutos pelottaa, mutta jos joku hopeareunus pitää löytää, ainakin se on tarjonnut paljon juttuaiheita. Olen vuosien varrella kirjoittanut sakaalin, mistelin ja jalohaikaran saapumisesta Suomeen, ja todennäköisesti perässä tulevista lajeista, kuten rukoilijasirkasta ja papukaijoista.

Olen puhunut pölyttäjäkadosta Lounais-Suomen pelloilla ja eläinten selviytymisestä milloin mistäkin sään ääri-ilmiöstä.

Ahdistavia aiheita ovat tasapainottaneet kevyemmät jutut, joiden tarkoitus on ollut osoittaa, kuinka kiehtovaa tuttukin luonto on. Kettu tuntee Maan magneettikentän, hietakiitäjäinen juoksee niin kovaa ettei näe mitään ja kussakin puusta pudonneessa haavanlehdessä elää pikkuruinen naaraspuolinen perhostoukka. Ihmeellistä!

Kiitän teitä lukijoita kuluneista vuosista sekä kaikista lukijapalautteista ja kysymyksistä. Toivottavasti tämä polveileva retki suomalaiseen luontoon on ollut teille antoisa. Minulle se ainakin oli!

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here