Eläinten käyttäytyminen rakentuu useasta palasesta. Synnynnäinen, geenien ohjaama osuus antaa yleisiä suuntaviivoja. Sen päälle rakentuu opittu käytös: eläin oppii kokemuksesta ja sosiaalisilla lajeilla lajitovereilta. Useimmilla nisäkkäillä ja linnuilla on siis vaistojen lisäksi kulttuuri.
Eläinten on toki järkevää olla päästämättä jokaista vastaantulijaa ihan iholle. Erityisesti pienet eläimet ovat syystäkin varuillaan. Niille pelottomuus voi olla oire sairaudesta: toksoplasma saa jyrsijät menettämään kissapelkonsa ja rabies tekee sairastuneesta eläimestä (joka voi olla esimerkiksi koira tai kettu) epänormaalin aggressiivisen.
Toisaalta suurpedoilla on vain vähän luonnollisia vihollisia, joten niiden voisi odottaa olevan varsin rentoja ja pelottomia. Sellaisia ovatkin esimerkiksi Yellowstonen kansallispuiston sudet Yhdysvalloissa ja Afrikan suurten luonnonpuistojen leijonat. Muualla suurpetojen voimakas ihmispelko on katkerasta kokemuksesta opittua.
Suurpedot voivat olla vaarallisia ja aiheuttavat karjavahinkoja, joten ihmispelko on niille monessa tilanteessa toivottava piirre. Olisi kuitenkin virheellistä väittää, että se olisi luonnollista.
Eläimet ovat älykkäitä ja pystyvät nopeastikin asettamaan ihmisen varomisen järkevälle tasolle. Riistalinnut pakenevat maaseudulla ihmistä jo kaukaa, mutta voivat kaupunkipuistossa olla aivan kesyjä. Pesimäpaikoillaan arat metsähanhet ruokailevat muuttomatkoilla pääkaupunkiseudun peltoaukeilla kaiken kansan nähtävänä.
Ihmisen pelko tai ihmiseen luottaminen eivät siis ole sen enempää luonnollisia kuin luonnottomiakaan piirteitä. Eläimet vain pyrkivät pärjäämään elinympäristössään, ja ihmiset ovat osa sitä. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, millaiseen käytökseen eläimiä ohjaamme.
Joidenkin eläinten kohdalla ihmispelon ylläpitäminen on varmastikin perusteltua – harva haluaisi sutta saati karhua loikoilemaan pihalleen. Käyttäytymistutkimusta soveltamalla voitaisiin varmasti löytää ihmispelon ylläpitämiseen keinoja, jotka eivät vaatisi uhanalaisten eläinten tappamista – tai ainakaan sen ei tarvitsisi olla ensimmäinen keino.
Maija Karala