Päätöksiä hyvässä hengessä

0

Tämän lehden pääkirjoituksessa joitakin viikkoja sitten oli pohdintaa siitä, josko nyt uusin voimin päätöksenteosta tulisi selvempää ja vähemmän riitaisaa kuin menneellä vaalikaudella. Kaupunginhallituksessa mukana olleena tämä kommentti hieman särähti niin sanotusti korvaan.

Siispä tartuin toimeen ja kävin läpi kaikki noin 900 päätöstä, jotka viime 4-vuotiskaudella teimme. Sanon noin, koska listalla on usein myös asioita, joissa kaupunginhallituksella ei ole harkintavaltaa.

Laskelmieni mukaan teimme noin 800 yksimielistä päätöstä. 13 kertaa päätettiin yksimielisesti siirtää asia seuraavaan kokoukseen eli ottaa ns. aikalisä. Virkamiehet saivat uudelleen valmisteltavaksi 12 asiaa. Muutama asia oli sen verran kinkkinen, että tarvittiin neuvottelutaukoa.

Monen päätöksen kohdalla keskustelut ovat olleet pitkiä. Yrittämälläkään yksimielisyyteen ei lopulta päästy 33 asian kohdalla. Muutamia eriäviä mielipiteitä kirjattiin pöytäkirjaan.

Kun ottaa huomioon, että listalla on ollut kohtuullisen isoja ja vaikeitakin asioita, tuo kahdeksan äänestystä vuotta kohden tuntuu aika vähäiseltä. Olisiko ihanne, että kaikki asiat päätettäisiin suloisessa yksimielisyydessä? Sitäkö äänestäjämme haluavat? Parasta mahdollista päätöstä on etsitty.

Oma kokemukseni on, että riitaa tai huonoa ilmapiiriä ei kaupunginhallituksen kokouksissa ole ollut. Miten 7–4-äänestys olisi selkeämpi tilanne kuin 6–5-äänestys? Samalla tavalla se enemmistön mielipide tulee päätökseksi.

Asiat ratkaisevat ja sitä paljon perään kuulutettua rakentavaa yhteistyötä tehdään niin kuin tähänkin asti. Toki jotkut somekeskustelut saattavat antaa kuvan siitä, että politiikka on riitelyä.

Merja Koski

Kaupunginhallituksen jäsen vuodesta 2013