Sihy-hankkeen keskeyttämisestä kustannuslaskelma 1.11. valtuustoon

0
Keskustelu Wintterin kustannuksista jatkuu valtuustossa 1. marraskuuta.

Kaupunginhallitus käsitteli maanantain kokouksessaan Ari Saastamoisen (sd.) 20.9. tekemää valtuustoaloitetta, joka koski sivistys- ja hyvinvointikeskus Wintteriä.

Saastamoinen pyysi aloitteessaan valtuustolle selvitystä sihyn tämänhetkisestä kokonaiskustannusarviosta sekä hankinnan keskeyttämisestä kaupungille mahdollisesti aiheutuvista kustannuksista.

Kaupunginjohtaja ehdotti kaupunginhallitukselle, että asia annetaan teknisten ja ympäristöpalvelujen valmisteltavaksi. Kokouksessa Merja Koski (sd.) ehdotti, että aloite valmistellaan niin, että se ehtii valtuuston käsittelyyn jo 1. marraskuuta. Kari Koski (sd.) kannatti Merja Kosken ehdotusta.

Asiasta äänestettiin ja äänin 5 – 6 kaupunginhallitus päätti, että valtuuston kokoukseen on tuotava selvitys jo 1.11. Kosken ehdotusta kannatti toisen Kosken lisäksi myös Heli-Päivikki Laurén (sd.), Jari Valkonen (ps.), Janne Sjölund (sd.) ja Sami Virtanen (ps.). Kokoomus ja keskusta olisi antanut selvitystyölle enemmän aikaa.

Kaupunginjohtaja Atso Vainio sanoo, että aikataulu on kireä selvityksen laatimiselle. Hän toivoo, että tämä selvitys kuitenkin kirkastaa tilannetta.

Vainio sanoo ymmärtävänsä hankkeeseen kriittisesti suhtautuvien huolen kaupungin talouden suhteen, mutta muistuttaa, että muut vaihtoehdot on jo aiemmin todettu huonommiksi kuin Wintterin toteuttaminen.

– Sellaista vaihtoehtoahan ei ole, että mitään ei tehtäisi.