Sotaorpojen omissa yhdistyksissä jäseniä on koko maassa noin 20 000 ja Vakka-Suomessa tarkalleen 119. Vakka-Suomen Sotaorvot ry perustettiin kuluvan vuosituhannen alussa.
– Pitkään jatkunut vaikenemisen ja unohtamisen kulttuuri oli monelle sotaorvolle raskas taakka kannettavaksi. Suomettumisen aikana heitä ei ollut virallisesti edes olemassa, Kaatuneitten Omaisten Liiton tervehdyksen Uudenkaupungin seurakuntakeskuksessa järjestettyyn 20-vuotisjuhlaan tuonut yhdistyksen hallituksen jäsen, rovasti Erkki Mattinen tiivisti.
– Lähes satatuhatta suomalaista sotilasta antoi rintamalla kalleimman uhrin isänmaan hyväksi. Paljon vähemmälle huomiolle on jäänyt omaisten näkökulma. Hekin antoivat uhrin, elämän mittaisen, muistutti Marttinen.
Sotaorpojen järjestäytyminen alkoi vasta 2000-luvun alussa, jolloin maahan perustettiin 25 yhdistystä. Valtioneuvoston tunnustuksen sotaorvot saivat 2013.
– Seuraava tavoite on saada kaikki sotaorvot lakisääteisen kuntoutuksen piiriin, Erkki Marttinen ilmoitti.
Juhlapuheen pitänyt lokalahtelaislähtöinen ministeri Ilkka Kanerva on tunnetusti taitava puhuja, mutta sunnuntaina hänkin ylitti monen läsnä olleen mielestä itsensä. Se on ainakin varmaa, että Kanervan tunteikas puhe ei jättänyt yhtään silmäkulmaa kuivaksi.
– Meille kaikille vähänkään omaatuntoa omaaville on koskettavaa kuulla tarinoita sota-ajalta. Jokainen ymmärtää, että nykypäivän ihmisten arkimurheet ovat pieniä sen ajan kokemuksiin verrattuna. Huoli läheisistä oli kova niin rintamalla kuin kodeissakin.
Kanerva luonnehti sotaorpojen kohtaloa kivijalaksi myöhemmille selviytymistarinoille.
– Teidän uhrilahjanne oli korvaamaton. Sotaorpous oli ankara kokea, te jouduitte ottamaan vastuuta arjesta ihan liian aikaisin. Lapsuus jäi kokematta ja koulutus saamatta, kun oli pakko käydä töihin kiinni. Lisäpainona oli vielä isän ikävä, joka on lapselle aina valtava suru, painotti Kanerva.
– Särky sodan ajalta on ollut kovin monen ihmisen kohtalona, mutta se on ollut pakko kestää. Sekin pitää toki muistaa, että sota-ajan kokeneista suomalaisista tuli kestävä ja vahva kansakunta, joka on oppinut tekemään töitä yhdessä yhteisen päämäärän hyväksi, ministeri jatkoi.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana toimiva Ilkka Kanerva yhtyi puheensa lopuksi rovasti Erkki Marttisen sanoihin, joiden mukaan sotaorpojen pitäisi olla oikeutettuja yhteiskunnan kustantamaan kuntoutukseen.
– Meillä ei sivistyskansana ole varaa jättää huomiotta niitä ihmisiä, jotka ovat sotaorvon kohtalon kokeneet, Kanerva korosti.
Sotaorvon puheenvuoron 20-vuotisjuhlassa piti kalantilainen Kauno Pietilä , joka menetti oman isänsä 12-vuotiaana. Isä yritti soittaa kotiin vielä 17.7.1941 ja vain päivää myöhemmin hän kaatui Kollaalla.
– Kuullessani isän kaatumisesta naapurin pienviljelijältä tajusin, että minun pitää kantaa huoli kodin arjesta. Jouduin jäämään pois jopa kansakoulusta talon töiden kautta. Siinä tilanteessa ei ollut mahdollista, että joku meistä viidestä lapsesta olisi pystynyt lähtemään oppikouluun.
– Mitään henkistä huoltoa ei ollut tarjolla. Sinä aikana uskolla oli tärkeä osuus kestämisessä, kertasi Pietilä.
Juhlavan tilaisuuden päätteeksi jaettiin vielä huomionosoituksia. Arja-Liisa Poukka sai rintaansa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalin ja niin Eero Luomaa kuin Pirjo Koskenroutaakin muistettiin Kaatuneitten Omaisten Liiton kunniamerkeillä.
Seurakuntakeskuksessa jaettiin myös Pirjo Koskenroudan suunnittelemia, varta vasten 20-vuotisjuhlaa varten teetettyjä pöytästandaareja.
Standaari myönnettiin Pirjo Koskenroudalle, Kauno Pietilälle, Sirpa Ruoholalle , Heikki Heikolalle , Pertti Vuolalle , Kalevi Pusalalle , Arja-Liisa Poukalle, Margit Laaksoselle , Eero Luomalle, Leena Helmiselle , Heimo Vähämikolle , Yrjö Poukalle , Uudenkaupungin kaupungille ja seurakunnalle, juhlapuhuja Ilkka Kanervalle sekä Erkki Marttiselle. Postyymisti standaari annettiin myöntämisen jälkeen edesmenneille Reijo Holalle ja Aila Fagerille .
Asko Tanhuanpää
