Suru on osa arkea – Pöntisen perhe menetti pienokaisen kahden vuorokauden ikäisenä

0
Pikku-Emmin jalanjäljet taltioitiin Tyksissä. Paula Pöntinen on kiitollinen sairaalan henkilökunnalle, joka osasi tukea perhettä vaikeassa tilanteessa.

Paula Pöntisellä on selvästi erottuva pyöreä masu. Perheenlisäystä odotetaan joulukuussa. Kun ihmiset huomaavat vatsan, he onnittelevat ja toteavat, että perheeseen syntyy sitten kolmas lapsi.

– Meille lapsi on neljäs.

Perheessä on 6-vuotias Vilma ja 1,5-vuotias Minja . Heidän välissään lokakuussa 2018 syntyi Emmi, joka menehtyi vain kahden vuorokauden ikäisenä.

– Raskauden ensimmäisessä rakenneultrassa huomattiin, ettei vauvalta löydy virtsarakkoa. Sain lähetteen lisätutkimuksiin Tyksiin.

Raskaus eteni ja lisätutkimuksia tehtiin. Joka toinen viikko Paula kävi neuvolassa ja joka toinen viikko Tyksissä. Syksyn aikana alkoi valjeta, ettei lapsi ainakaan heti syntyessään pääse kotiin. Perhettä alettiin valmistella siihen, että syntyvä lapsi joutuu heti dialyysihoitoihin.

Paula myöntää, että kun Emmin tilanne alkoi selvitä, raskaus tuntui hyvin raskaalta. Yhtenäkään päivänä ei tiennyt, mitä on odotettavissa. Paula ja hänen puolisonsa Jaakko eivät silti ajatelleetkaan aborttia, sillä olihan vielä toivoa.

– Lopullinen diagnoosi saatiin vasta Emmin kuoleman jälkeen. Emmillä oli ARPKD eli piilevästi periytyvät polykystiset munuaiset. Sitä esiintyy yhdellä 20 000:sta, Paula kertoo.

Harvinainen sairaus esiintyy vain, jos molemmilla vanhemmilla on sama geenivirhe. Perheen muut lapset ovat terveitä.

Emmi syntyi keisarileikkauksella ja hänet vietiin hoidettavaksi keskolaan.

– Tiistaiaamuna pääsin katsomaan pientä. Silloin näytti siltä, että Emmin elämä jatkuu, olihan hän hyvässä hoidossa.

Iltapäivällä lääkäri kuitenkin totesi, että olisi hyvä kutsua isä sairaalaan ja kastaa lapsi. Niin perheen esikoinen, Vilma, pääsi näkemään pikkusisarensa ensimmäisen ja viimeisen kerran.

Illalla, ristiäisten jälkeen Paula meni Emmin huoneessa ja oli siellä koko yön seuraavaan aamuun. Aluksi tilanne oli rauhallinen, mutta muuttui yön aikana. Isä ja läheiset sukulaiset kutsuttiin sairaalaan. Lääkärit kertoivat, että hoidot alkavat olla liian raskaita Emmille.

– Oli mennyt 1,5 vuorokautta hänen elämästään, kun päätimme, että hänet otetaan pois hengityskoneesta. 

– Saimme hänet syliimme ja katselimme, kuinka aurinko nousi kerrostalon takaa.

Emmi nukahti pois isänsä olkapäätä vasten. Tilanne tuntui tuskaiselta, mutta samaan aikaan vanhemmat ymmärsivät, ettei heidän pieni suloinen tyttönsä olisi jaksanut elää.

– Ajattelin, että Emmi pääsee taivaassa Jumalan syliin. Sain uskosta voimaa, Paula sanoo.

Emmin muisto kulkee mukana perheen elämässä. Kun Vilma aloitti eskarin, hän kertoi pikkusiskostaan Emmistä. 1,5-vuotias Minjakin on kuullut sisarestaan, vaikka ei vielä osaa asiaa hahmottaa. Perhe viettää myös Emmin synttäreitä.

Paula sanoo, ettei suru katoa, se vain muuttuu osaksi arkea. Sitä hän kaipaa, että ihmiset puhuisivat Emmistä. Olisi ihanaa kuulla lapsen nimi.

– Kun suru joka tapauksessa on läsnä, ei kuolleesta lapsesta puhuminen voi nostaa surua. Ei sitä tarvitse pelätä, hän sanoo.

Emmin kuolemasta puolen vuoden kuluttua Paula tuli uudestaan raskaaksi. Hän ei puhunut raskaudesta pitkään aikaan kenellekään. Vieläkin vaikka vatsa jo näkyi, hän arasteli raskaudesta puhumista. Mieleen oli jäänyt pelko, joka hellitti vasta Minjan syntyessä.

Kun joku kysyy, montako lasta heillä on, Paula vastaa: kaksi lasta kotona. Lause jää tulkinnalliseksi.

– Jos asia askarruttaa, voi kysyä lisää.

Käpy Lapsikuolemaperheet ry järjestää vertaistukitilaisuuksia, mutta ne ovat Turussa, eikä Pöntisen perhe ole lähtenyt niihin Kalannista. Paula kokee kuitenkin saaneensa vertaistukea yhdistyksen verkkokeskusteluista.

– Menetyksen jälkeen syntyneitä lapsia kutsutaan pähkinöiksi. Pähkinöiden vanhempien ryhmässä ymmärretään ylimääräisten ultraäänitutkimusten ja kätkythälyttimien tarve.

– Kun kohtasin neuvolassa äidin, joka myös oli kokenut lapsen menetyksen, kohtaaminen tuntui ihanalta arjen keskellä.

Elämä ei muutenkaan tunnu enää samalta kuin ennen lapsen kuolemaa. Kun Paula oli jäämässä työttömäksi määräaikaisen pestin jälkeen, asia ei häntä huolettanut.

– Asioitten suuruusluokka on muuttunut täysin. En stressaa enää pieniä asioita. Ajattelen vain, että asioilla on tapana järjestyä.

Nyt Pöntinen työskentelee Uudenkaupungin seurakunnassa ja on kiitollinen, että seurakunta järjestää Kuolleiden lasten muistopäivän tilaisuuden.

– Tuntuu hyvältä nähdä muita, jotka ovat kokeneet saman. Emme ole yksin.

Fakta


Muistohetki lapsille


Torstaina 23.9. vietetään kuolleiden lasten muistopäivää. Uudenkaupungin Uudessa kirkossa pidetään hartaushetki klo 18. Hartaushetken jälkeen kirkko on auki ja on mahdollisuus sytyttää kynttilä ja halutessaan keskustella seurakunnan työntekijöiden kanssa.

Kuolleiden lasten muistopäivä on tarkoitettu lapsensa menettäneille vanhemmille, mutta myös veljille ja siskoille, jotka surevat sisarustaan. Päivä on myös isovanhemmille, kummilapsen menettäneille, tarha- tai koulukaveria ikävöimään jääneille ja muille tuttaville. Päivä on myös heille, jotka tuntevat surua tragedioiden uhreista Suomessa ja maailmalla.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here