
Siitä on melkein vuosi, kun Uudenkaupungin teatterin lavalla on viimeksi nähty näytelmä. Silloin pyöri Mannapuuroa ja mansikkaa -musikaalin ensimmäiset näytökset, kunnes koronan takia niitä piti ensin siirtää ja lopulta peruuttaa.
– Ehdimme esittää seitsemän loppuunmyytyä näytöstä ja niihinkin sai ottaa alle 100 katsojaa, joten halusimme antaa lisänäytöksillä katsojille uuden mahdollisuuden muistella 1990-luvun ystävyyttä, rakkautta ja Neon 2 -yhtyeen musiikkia, Uudenkaupungin teatterinjohtaja Jari Luolamaa kertoo.
Tällä hetkellä lokakuussa käynnistyviin näytöksiin on vielä hyvin lippuja myymättä, mutta osa paikoista on mennyt suoraan heille, jotka jättivät lippurahansa odottamaan viime vuoden näytöksistä.
– Mannapuuron sivurooleista on jäänyt pois pari näyttelijää, mutta heidät korvataan työryhmän sisältä, Luolamaa kertoo.
Tänä syksynä näyttelijöille on järjestetty jo muutamia koreografiatreenejä ja harjoitukset käynnistyvät kunnolla lokakuussa.
– Mannapuurossa on mukana paljon lukiolaisia, joten harjoitukset alkavat kunnolla vasta heidän syksyn kirjoitustensa jälkeen, Luolamaa summaa.
Tämän hetken rajoitusten mukaan lokakuussa Crusellin saliin saa ottaa 170 henkilöä. Sali kuitenkin vetäisi yli sata henkeä enemmän. Käytännössä koronarajoitukset tarkoittavat vielä sitä, että jokaisen katsojavarauksen väliin on jätettävä yksi tyhjä penkki eli esimerkiksi kaksi ystävystä saa istua vierekkäin, mutta seuraavaan porukkaan on jätettävä istumapaikka väliin.
– Suomi velloo jonkinlaisessa epätilassa ja epävarmuudessa, mutta uskomme, että saamme pitää teatterin auki ja näytökset järjestettyä, Uudenkaupungin teatterisihteeri Katja Laine lisää.
Luolamaa kuvailee kulunutta 1,5 vuotta kulttuurialan näkökulmasta täysin kammottavaksi.
– Jatkuva epävarmuus on ollut pahinta. Suunnitelmat vesittyvät, niitä paikataan, seuraavaksi perutaan ja sitten taas annetaan toiveita. Joudumme jatkuvasti muuttamaan suunnitelmia ja aikatauluja, jonka jälkeen on jo valtava määrä palikoita ilmassa, jotka eivät yhtäkkiä sovikaan yhteen, Luolamaa toteaa.
Eri puolilla Suomea teattereihin kohdistuneet rajoitukset ovat olleet hieman toisistaan poikkeavia. Luolamaan mukaan monet muut teatterit saivat harjoitella omissa tiloissaan, mutta Uudessakaupungissa kaupunki kielsi tilojen käytön.
– Emme saaneet edes harjoitella, saati järjestää esityksiä. Toisaalta ymmärrän kyllä, minkä takia rajoituksia annettiin, Luolamaa sanoo.
Luolamaa ja Laine ovat yhdistyspohjalta toimivan teatterin ainoat kuukausipalkkaiset työntekijät. He ovat olleet lomautettuna täysin tai osittain viime vuoden elokuusta lähtien.
– Kesällä tulimme takaisin töihin pitämään kesälomat, jonka jälkeen jatkoimme lomautuksilla. Nyt syyskuusta palasimme takaisin töihin, he kertovat.
Luolamaan mukana lomautuspäätös oli lopulta hyvä asia. Silloin teatterin jatkuva epävarmuus katkaistiin ja tilanne oli heillekin selkeä.
– Olen sen jälkeen viettänyt aika paljon aikaa muualla kuin Uudessakaupungissa. Olen kulkenut asuntoautolla ja käynyt muun muassa Virossa, Latviassa, Norjassa, Ahvenanmaalla ja Lapissa. Vietin kuukauden Lapissa mökillä, jossa ei ollut sähköä, Luolamaa paljastaa.
Luolamaa ei ole ollenkaan tyytyväinen siitä, kuinka valtio hoiti kulttuurialan koronasulut. Eri aloja kohdeltiin epäreilusti.
– Muutenhan korona-asiat on hoidettu oikein mallikkaasti, mutta onhan se hieman vaikeaa tajuta, että esimerkiksi samassa kiinteistössä olevaan ravintolaan saa rajoituksista huolimatta ottaa satoja ihmisiä syömään ilman maskeja. Toisessa päässä oleva teatteri, jossa istuttaisiin paikoillaan maskit päässä, sai rajoituksissa kovemmat iskut, Luolamaa toteaa.
Luolamaa olisi asettanut teattereihin samat rajoitukset kuin ravintoloihinkin.
– Toivon, että valtiovalta korjaa tämän lakiin liittyvän epäkohdan ennen seuraavaa tautiepidemiaa. Tulee se sitten ensi vuonna tai 10 vuoden päästä.
Taloudellisesti korona on tuonut teatterille raskaat ajat. Uudenkaupungin teatterin tuloista yli puolet tulevat pääsylipuista, loppuosa tulee kaupungin ja sponsoreiden tuista.
– Pääsylipputulot putosivat tietenkin nollaan ja kaupunki pienensi meille maksamaansa avustusta. Tuntui, että siinä lyötiin vielä lisää jo maahan lyötyä, Luolamaa kertoo.
Normaalivuosina Uudenkaupungin teatterissa käy yli 10 000 katsojaa. Nyt syksyn näytöskauden pian käynnistyessä Luolamaa toivookin, että ihmiset uskaltaisivat jälleen käydä, harrastaa ja kokea.
– Toivon, että kaikki hakevat rokotuksensa ja sen jälkeen täällä uskallettaisiin jälleen elää. Kun nyt vaan päästäisiin liikkeelle, niin nähtäisiin, että osaammeko edes elää näiden rajoitusten jälkeen enää.
Teatterin näytöksiin voi syksyn aikana tulla terveenä, maskia käyttäen ja turvavälit huomioiden.
Fakta
Uudenkaupungin teatterin tulevat esitykset
Viime vuonna ensi-iltansa saanut suurmusikaali Mannapuuroa ja mansikkaa saa tälle syksylle lisänäytöksiä.
Näytöksiä on lokakuun loppupuolelta joulukuulle saakka.
Näytelmä saa myös uuden ensi-illan, joka järjestetään kahden näytöksen voimin 23. lokakuuta.
Näytelmän on käsikirjoittanut Päivi Sappinen, sen on ohjannut Laura Hurme, sovitukset ja laulujen harjoitukset on vetänyt Kalle Klotz.
Ensi keväänä Uudenkaupungin teatteri esittää Neil Hardwickin ja Jussi Tuomisen Tankki täyteen, maallamuuttajat -näytelmän, joka kertoo Sulo Vilenin tapahtumarikkaasta elämästä.
Keväällä on myös tulossa Sirkku Peltolan Tyttö ja varis -näytelmä.