Terveisiä koulusta!

0

Satuin olemaan työmatkalla Tallinnassa syyskuun ensimmäinen päivä. Päivä oli juhlapäivä – sinimustavalkoiset liput liehuivat kaikkialla, lapset ja nuoret olivat pukeutuneet juhlavaatteisiin, teinipojilla oli kravatit ja rusetit kaulassa.

Kirjakaupoissa oli ollut edellisenä päivänä yksi vuoden myyntihuippu, sillä koulun alkaessa lapsille ja nuorille on tapana antaa kirja lahjaksi. Tämä on niitä päiviä, jolloin kukkakaupoissakin saattaa nähdä tyhjiä hyllyjä ja ämpäreitä, sillä opettajalle viedään yleensä yksi kukka juhlistamaan kouluvuoden alkua.

Kahvilat ja ravintolat täyttyvät perheistä, jos ravintolaan ei ole varaa, juhlitaan kotona. Virossa koulut alkavat 1. syyskuuta ja se on suuri juhlapäivä.

Koulujen alku on hyvin erilainen kulttuurista riippuen. Koulujen aloitukseen liittyvät seremoniat liittyvät vahvasti siihen, miten yhteiskunnassa arvostetaan opiskelua ja koulutusta.

Suomalaisessa yhteiskunnassa nuoret haluavat sulautua joukkoon peläten, ettei vain erottuisi joukosta. Pukeudutaan merkkivaatteisiin, samanlaisiin verkkareihin ja huppareihin, lenkkareihin ja reppuihin. Kaiken huipuksi koulun piha on täynnä samanlaisia polkupyöriä – ollaan melkein kuin Kiinassa.

Luokan oppilaat näyttävät ulkoisesti toistensa kopioilta – tällä haetaan suurta hyväksyntää ympäristöltä. Ja tämä sopii myös meille aikuisille, sillä se on helppo ratkaisu ja yhteiskunnassamme valitseva sanaton normi, josta ei juurikaan keskustella, vaikka pitäisi. Kyse on turvallisuuden tunteesta.

Pääsin kurkkaamaan lyhyesti Pohitullin koulun arkeen muutama päivä sitten – kiitokset koululle! Koulu on instituutio, mikä usein unohtuu, vanhempien ja oppilaiden odotukset ovat yksilöllisiä ja niin kuuluu ollakin. Molempien tavoitteena on se, että lapsi saisi mahdollisimman hyvät eväät elämään.

Jokaisessa luokassa on nykyisin useita erityisoppilaita, joiden tarpeet eroavat laumasta. Tämä aiheuttaa paineita niin kotona kuin koulussa.

Olen työskennellyt 15 vuotta alakoulun rehtorina ja nähnyt kaiken, mitä kouluissa ja perheissä voi tapahtua – yhtään pahaa tai mahdotonta lasta en ole tavannut. Meidän aikuisten on usein kovin vaikea ymmärtää lasten ja nuorten ajattelutapoja, jotka poikkeavat valtavirrasta tai omasta ajattelustamme.

Kaiken takana on usein valtava epävarmuus ja pelko, jota me aikuiset emme näe. Koska emme näe, emme myöskään ymmärrä, mistä oikein on kysymys.

Kaikkein vaikeinta elämässä on oppia hyväksymään ne asiat, joita ei voi muuttaa. Suvaitsevaisuus erilaisuutta kohtaan on vaikeaa, koska siihenkin liittyy pelko. Joku viisas on joskus sanonut, että koirat ja ihmiset haukkuvat sitä, mitä pelkäävät.

Ihmisen on myös kovin vaikea muuttaa totuttuja tapojaan ja vielä vaikeampi ajattelutapojaan. Epäonnistumiset ja mokaamiset lisäävät ahdistusta, lapsilla ja nuorilla on usein kovia suorituspaineita, vaikka ulkoisesti yrittävät esittää jotakin ihan muuta.

Mitä jos yrittäisimme auttaa sen sijaan, että tuomitsemme tietämättä toisen tilanteesta yhtään mitään. Suomessa asiat ovat hyvin, mutta valitettavasti meilläkin on joskus kovin vaikeaa saada apua. Lapsi tarvitsisi useimmiten apua välittömästi. Hyvinvointi-Suomessa tähän on vielä pitkä matka.

Koulu on maailman tärkein työpaikka, sillä siellä tehdään tulevaisuus. Suomen tärkein menestystekijä ovat lapset, nuoret ja koulu – siellä rakennetaan tämän maan tulevaisuus.

Jaana Vasama

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here