Uudenkaupungin Sanomissa aloittaa tänä syksynä uusia kirjoittajia. Uudenkaupungin museon johtaja Mari Jalava aloittaa jo lauantain lehdessä uuden juttusarjan Katujen kertomaa.
Jalava ei juuri esittelyjä kaipaa, sillä kaupunkilaiset tuntevat hänet Uudenkaupungin museon johtajana. Historia on ollut hänen työtään jo kolmen vuosikymmenen ajan museossa.
– On mielenkiintoista tietää ja selvittää, mitä ympärillä näkemämme arkisenkin maiseman taustalla on. Mitä jossain on tapahtunut ja miksi, Jalava kuvailee, mikä saa hänet syttymään historiasta. Kun vuosien aikana tietoa on kertynyt paljon, hän haluaa juttusarjassaan jakaa näitä tietoja myös lehden lukijoille.
Toisena uutena kirjoittajana aloittaa lokakuun alusta biologi Lily Laine. Yli kymmenen vuotta lehdellemme luontojuttuja kirjoittanut Maija Karala halusi luopua pestistä ja antaa tilaa uudelle kirjoittajalle.
Nuori biologi Lily Laine kertoo nauttivansa luonnossa liikkumisesta.
– Nautin luonnon loputtoman kiehtovien pienten yksityskohtien sekä erilaisten luonnonilmiöiden tarkkailusta. Luonto tulee myös kotiini huonekasviharrastuksen ja lemmikkikoiran kautta.
Uudenkaupungin Sanomissa on alkanut uudistusprojekti, jota toteutetaan pienissä paloissa. Uudistusta tehdään lehden ulkoasussa ja sisällössä sekä digipuolella.