Värinää ja kasvoja Horisontissa

0
Esa Mierlahden töitä ei ole ollut aiemmin näin paljon esillä.

– Olen päässyt vähän niin kuin ylimääräisenä mukaan, vierailijana. En ole mikään taiteilija, pappi Esa Mierlahti aloittaa vaatimattomasti.

Aktiivisesta työelämästä jo muutama vuosi sitten pois jättäytynyt Mierlahti on nyt jo virallisestikin eläkeläinen.

– Nyt kun on ollut aikaa, lähdin piirtämään, Mierlahti sanoo ja lisää, että on aina piirrellyt lehtiöiden sivuihin.

Hänellä teokset lähtevät yhdestä viivasta.

– Siitä ne lähtevät tulemaan. Joskus tulee, joskus ei.

Galleria-Taidelainaamo Horisontissa Mierlahti on saanut töilleen oman tilansa. Teoksissa näkyy ihmisten kasvoja ja ilmeitä akryylivärein maalattuna.

– Joskus olen kokeillut öljyvärejä, mutta se on liian vaikeaa.

Mierlahti on pitänyt ohjelankana filosofi Emmanuel Lévinasin ajatusta, että toista ihmistä halutaan aina ymmärtää ja hallita, mutta häntä ei voi oikeasti hallita loppuun asti ja se näkyy kasvoista.

Teosten ympärille tulee Edu Kettusen laulujen sanoja.

Mierlahden töitä on ollut aiemmin esillä esimerkiksi Kalannin Raimon kammarissa, mutta ei näin paljon kerralla.

Horisontin suuremmassa huoneessa on gallerian jäsenten töitä otsikolla Värinä .

– Värinä on moniselitteinen asia. Voi olla mekaanista värinää tai esimerkiksi lehdet värisevät. Se voi olla myös mielentila, Juhani Vuorisalmi avaa teemaa.

Seija Itärannan teoksessa hääparilla on monenlaista värinää ja Kyösti Hallikainen on kuvannut aalloilla väriseviä saaristolaisveneitä.

Heli Sammaliston 6–7 vuotta sitten maalaama Värinä on omassa huoneessaan oranssin kankaan alla. Ideana on, että teoksen äärelle voi mennä rauhoittumaan.

– Voi uppoutua muutamaksi minuutiksi ja rauhoittua ajatuksiinsa, Sammalisto kuvailee.

Teoksessa punaisessa vedessä voi nähdä erilaisia asioida kellumassa.

Vedellisessä maailmassa liikkuu myös Valto Vaalikivi , joka on kerännyt rakkohaurua ja maalannut niiden luomia kuvioita suurelle kankaalle.

Teokset ovat aivan tuoreita.

– Viime viikolla valmistuivat, Vaalikivi hymyilee.

Hiltu Sallisen töissä kuvaillaan lapsuuden muistoja sekä punaista vaatetta, ketunmetsästystä.

– Ajan havinaa, värinää, Sallinen kuvailee.

Syyskuun näyttelyssä Horisontin vakiokaartin lisäksi esillä on vain pappi Mierlahden töitä, mutta myöhemmin mukaan pääsee jälleen nuorempia taiteilijoita.

Näyttely on esillä 1.10. saakka Galleria-Taidelainaamo Horisontissa. Galleria on auki keskiviikosta perjantaihin kello 12–15 ja lauantaisin kello 10–13.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here