Syyskuun ensimmäisen päivän iltana kirkkaalta taivaalta sateli osassa kaupunkia rakeita. Samalla viikolla tuuli kylmästi ja valo näytti jo kesän sävyjä kylmemmältä. Syyskuun alkua edeltävät kolme viikkoa elokuussa satoi vettä liki päivittäin – tai siltä se ainakin kesälomalaisesta tuntui. Tuntui siltä, että syksy tuli tänä vuonna aikaisin.
Olen välikausien ihminen, ja ihastelen vuosi toisensa jälkeen lintujen kevät- ja syysmuuttoa. Kesällä on ällöttävän hiostavan kuumaa ja talvella liian ytimiin pureutuvan kylmää. Kesällä helle sattuu niveliin ja talvella kylmyys kangistaa hartiat.
Keväällä luonto herää eloon, ensimmäiset lehdet puhkeavat ja luonto puskee ihailtavaksi tuhansia vihreän eri sävyjä. Olo on sellainen, että pitäisi itsekin uudistua kevään kunniaksi.
Syksy – tai erityisesti loppusyksy – on vuodenajoista armollisin. Silloin luontokin hiljenee talveksi, kun linnut muuttavat etelään ja eläimet vetäytyvät horrokseen. Syksyn eteneminen tuo mukanaan jo aavistuksen ikuisesta marraskuusta, tuosta liki puoli vuotta kestävästä mustanharmaanjähmeästä ajasta, joka katkeaa vasta huhtikuussa. Talven synkeä pimeys antaa kuitenkin luvan olla tekemättä mitään: nyt ei ole pakko yrittää yhtään mitään ylimääräistä, koska luontokaan ei ponnistele.
Syksyllä tuuli puhaltaa eri suunnasta ja sekös tuoksuu muutokselta, vaikka oikeasti se tuoksuu kuolevalta luonnolta ja mullalta. Syyskuun alussa ilmestyneessä Tiede-lehdessä pureskeltiin syksyä niin monelta kantilta, että jopa Helsingin Sanomien lasten jokaviikkoisen kysymyspalstan pohdinta tuntuu siihen verrattuna pinnalliselta. Tiede-lehti tarjosi vastauksen 21 kysymykseen syksystä.
Asiantuntijoidenkin mukaan syksy tuoksuu kuolemalta. Hajun voimakkuuteen vaikuttaa ilman ja maan lämpötila. Parhaiten syksyn muhevan multaisan kompostituoksun aistii, kun kulkee kosteana ja lämpimänä syyspäivän aamuna metsässä.
Syksyinen metsä kattaa kulkijan ihailtavaksi keltaisen, oranssin, punaisen, violetin ja lopulta ruskean monipuolisen värikartan. Jos puut eivät seuraisi vuodenaikakiertoa tarkasti, niin kirpeä pakkasukko tulisi ja veisi niiden lehdet jo siinä vaiheessa, kun lehdet ovat vielä täynnä ravintoaineita. Ruskavärit paljastavat, että puut haalivat ravintoaineet talteen lehdistä runkoihin ja samalla puut kytkevät itsensä säästöliekille. Energiaa on säästettävä, jotta puut selviävät talven yli ja jaksavat ilahduttaa vehreydellään taas ensi keväänä.
Piti mistä vuodenajasta tahansa, niin saa olla kiitollinen, että ilmastonmuutoksesta huolimatta Suomessa on vielä ainakin toistaiseksi neljä vuodenaikaa. Keväinen kukkaloisto ihastuttaa, kesä tuo luontoon tummemmat sävyt ja syksy hehkuu väreissä, kunnes valkea lumi peittää hiljaisen maiseman. Onhan ne vuodenajat sittenkin toisaalta aika mukavat, vaikka ne välikaudet parhaita ovatkin.
Niin, ja sitä paitsi, mistä sitä puolituttujen kanssa puhuisi, jos ei säästä?
Katja Kaartinen
Kirjoittaja on toimittaja, joka viihtyy parhaiten villatakkien ja -huivien kätköissä ja kuluttaa talvikauden aikana puhki ainakin yhdet villasukat vuodessa.