Walk in -rokotuspäiviä tällä ja ensi viikolla

0
Kaupunki valmistautuu rokottamaan myös Ukrainasta tulevia.

U-soten viiden kunnan yhteistoiminta-alueella ei enää anneta ensimmäisiä koronarokotuksia ajanvarausperiaatteella, vaan oman koronarokotteensa voi käydä hakemassa walk in -rokotuspäivänä.

Päivään ei siis tarvitse varata aikaa etukäteen, vaan ilmoittautuminen tehdään saapumisen yhteydessä Kela-kortilla tai muulla henkilötodistuksella. Rokotustilaisuudessa on käytettävä kasvomaskia ja huomioitava riittävät turvavälit.

Walk in -rokotuspäivään voi osallistua, jos ei ole vielä saanut ensimmäistä koronarokotusta ja on jo täyttänyt 12 vuotta. Päivään voi osallistua myös silloin, jos haluaa aikaistaa tehosterokotuksen eli toisen rokotuksen ajankohtaa ja ensimmäisestä rokotuksesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Kannattaa varmistaa, että kyseisenä walk in -rokotuspäivänä on tarjolla sitä rokotevalmistetta, jota on saanut ensimmäisenä annoksena.

Walk in -rokotuspäivä on tarkoitettu kaikille U-soten alueen asukkaille ja niille, jotka opiskelevat alueen oppilaitoksissa sekä niille, joiden oleskelu alueella kestää pidempään kuin kaksi kuukautta.

Fakta
Seuraavat rokotuspäivät ja annettavat rokotteet

Perjantai 10.9. klo 12-15 (Vehmaan terveysasema), rokotteena Comirnaty ja Moderna.
Keskiviikko 15.9. klo 12-16 (Rokottamo, Uusikaupunki), rokotteena Comirnaty.
Torstai 16.9 klo 10-15 (Hakametsän koulu, Uusikaupunki), rokotteena Comirnaty.
Perjantai 17.9. klo 10-14 (Pyhärannan terveysasema), rokotteena Comirnaty.