Anna Putkiranta palasi syyskuun puolivälissä tuttuun seurakuntaan. Virkavapaalle jääneen vastaavan kanttorin Ari Hirvosen sijaisena työskentelevä Putkiranta on vakituisessa virassa Mynämäessä, mutta seuraavat reippaat 1,5 vuotta sujuvat Uudenkaupungin seurakunnassa.
Uuteenkaupunkiin toi kiinnostava työ.
– Työnkuva on erilainen. Mynämäessä on kaksi kanttoria, joista kumpikaan ei ole toisensa esimies, vaan esimiehenä on kirkkoherra. Täällä olen vastaava kanttori eli lähin esimies kahdelle muulle kanttorille, Putkiranta selventää.
Hän on innoissaan uudesta työnkuvasta. Puolentoista vuoden aikana näkee, mitä esimiehenä toimiminen on.
– Lisäksi olen Kalannista kotoisin, joten täällä on paljon tuttuja seurakuntalaisia ja koko seutu on tuttu, Mynämäen seurakunnan kanttorina neljä vuotta työskennellyt Putkiranta sanoo.
Vastaavana kanttorina Putkiranta vastaa musiikkityön toimintasuunnitelmasta, budjetista sekä kanttorien työvuoroista esimerkiksi jumalanpalveluksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa.
Putkirannan työ Uudessakaupungissa jatkuu vuoden 2023 toukokuun loppuun saakka.
Putkirannan vanhemmat asuvat Kalannissa ja työ on aiemminkin kuljettanut häntä eri puolille Uuttakaupunkia. Hän on opiskeluaikoinaan ollut kahtena kesänä kesäkanttorina Pyhämaassa sekä yhtenä keväänä Lokalahdella tehden töitä kuitenkin koko seurakunnan alueella.
– Kanttorin töiden lisäksi olen opettanut Vakka-Suomen musiikkiopistossa varhaisiän musiikkipedagogin sijaisena.
Uusvanha ympäristö ja uudet tehtävät tuntuvat siksikin nyt hyviltä, että kansa on päässyt takaisin kirkkoon.
– Totta kai se virkistää. Pääsee jälleen juomaan kahvia ja juttelemaan sekä musisoimaan seurakuntalaisen pariin, Putkiranta iloitsee.
– Sen huomasi jo Laivaston soittokunnan konsertista, että ihmiset kaipaavat jotain tapahtumia ja tilaisuuksia, hän jatkaa.
Korona-aikana niin Mynämäen kuin Uudenkaupungin seurakunnissa jumalanpalveluksia ja muita tilaisuuksia striimattiin, mutta se ei ole sama juttu. Putkiranta huomasi jännittävänsä enemmän kameran edessä esiintymistä, kun mahdolliset virheet ovat kaikkien nähtävillä.
Kanttorin ydinhommaa ovat jumalanpalvelukset ja muut toimitukset, kuten hautajaiset, häät ja kastajaiset.
Lisäksi kanttoria tarvitaan muun muassa diakoniatyön piireissä, rippikouluissa ja kirkkokonserttien järjestämisessä. Putkiranta aikoo myös käydä perhe- ja päiväkerhoissa pitämässä musiikkihetkiä sekä vetää jatkossa Cantilona-kuoroa.
Jumalanpalveluksetkaan eivät mene aina saman kaavan mukaan, joten harjoittelu on tärkeää.
– Omien musiikillisten taitojen ylläpito ja kehittäminen on välttämätöntä ja tärkeä osa kanttorin työnkuvaa, Putkiranta muistuttaa.
Kanttorin työ ei ollut hänelle mitenkään selvä valinta.
– En halunnut kanttoriksi varsinaisesti, Putkiranta naurahtaa.
Vasta lukioiässä asia tuli edes puheeksi. Musiikkiopiston opettaja ehdotti jatko-opiskelupaikkaa.
– Silloinen pianonsoitonopettajani ohimennen ehdotti, että miksi en hakisi Tampereelle ammattikorkeakouluun kirkkomusiikki-linjalle.
Aivan varma valinta se ei ollut.
– Samana vuonna pääsin myös yliopistoon lukemaan etnomusikologiaa, vaikka en ihan tarkkaan tiennyt, mitä se on. Aloin miettiä, että siitä ei työllisty yhtä varmasti kuin kanttorina, Putkiranta järkeilee.
Kanttorin työn lisäksi Putkiranta on kouluttanut jatkuvasti lisää. Hänellä on varhaisiän musiikkipedagoginpätevyys Jyväskylän AMK:sta ja musiikkiterapeutin perus- ja aineopinnot suoritettuna avoimen yliopiston kautta.
Mynämäessä työskennellessään hän opiskeli Turun taideakatemiassa yhteisömuusikon opinnot, joissa erikoistuttiin erityisesti sairaala- ja hoivamuusikoksi.
Ylempi ammattikorkeakoulututkinto on vielä kesken.
– Lopputyönä teen lasten laulukirjan, joka julkaistaan toivottavasti ensi vuonna, Putkiranta paljastaa.
Kirja sisältää noin 70 laulua leikki- ja soitto-ohjeineen.
– Se on ollut jo testissä varhaisiän musiikkikasvattajilla käytännön työssä eri puolilla Suomea ja palautetta käytän lopputyössä sekä kirjan muokkaamisessa lopulliseen julkaistavaan muotoon.
Työ on ilta- ja viikonloppupainotteista, mutta toisaalta hän nauttii siitä, kun pääsee ihmisten pariin.
Lasten kanssa oivaltaa paljon uutta, ja toisaalta ikäihmisten kanssa seurustelu piristää.
– Parasta on, kun työtä saa tehdä kaikenikäisten parissa, Putkiranta hymyilee.
Hän tekee mieleistään työtä, mutta ei ole miettinyt turhan pitkälle tulevaisuuteen. Voi olla, että jatkossa hän intoutuu kouluttautumaan yhä lisää, mutta ainakin tähän asti tie on vienyt oikeaan suuntaan.
– Kaikki opinnot ovat täydentäneet osaamistani ja tuoneet työhöni monipuolisuutta, Anna Putkiranta sanoo.
