Uuteenkaupunkiin on maksettu Valtionkonttorin kustannustukea korona-ajan alusta lähtien yhteensä yli 1,68 miljoonaa euroa. Tukea haki suunnilleen joka yhdeksäs uusikaupunkilaisyrittäjä.
Suurimmat tuensaajat löytyvät teollisuudesta, koska Valmet Automotive, sinne työntekijöitä rekrytoiva Barona Autonrakentajat sekä ajoneuvoteollisuuden istuimia ja verhoiluja valmistava Khimaira ja soijajalostamo Nordic Soya olivat tuensaajien kärjessä.
Tukea on maksettu myös ravintola- ja matkailualan sekä kuljetus- ja kirjanpitoalan yrityksille. Osa yrityksistä on saanut tukea Valtionkonttorin neljästä kustannustukikierroksesta useammalla hakukerralla. Tällaisia ovat muun muassa Khimaira Oy, Golden Sun Golf ja Bar Muki.
Uudessakaupungissa on useita yrityksiä, jotka saivat kustannustukea 2 000 euroa tai hieman sen yli. Tällaisia ovat esimerkiksi Putiikki Sik-Sak, Leninkiliike Reinholm ja Ugin Pullapirjot Oy. Yritykset saivat samansuuruiset tukisummat sekä kolmannella että neljännellä tukikierroksella.
Koko maan tasolla eniten kustannustukia on myönnetty ravintola- ja tapahtuma-alalle sekä matkailupuolen yrityksille, mutta Varsinais-Suomen kokonaisuutta tarkasteltuna suurimmat tuensaajat olivat teollisuusalalla.
Kustannustukien neljäs hakukierros päättyi syyskuun loppuun, mutta uusikaupunkilaisten yritysten hakemuksia on vireillä vielä 16 kappaletta. Valtionkonttori suunnittelee vielä mahdollista viidestä tukikierrosta.
Valtionkonttorin hakemuksesta myöntämä kustannustuki on tarkoitettu yrityksille, joiden liikevaihto putosi koronapandemian takia. Tukea sai, jos yrityksellä oli koronan takia vaikeuksia selvitä joustamattomista kustannuksista ja palkkakuluista.
Kustannustuet Ugissa
Kunnassa 982 yritystä.
Tukea hakeneita yrityksiä 107.
Sama yritys on voinut hakea tukea neljältä eri hakukierrokselta.
Hyväksyttyjä päätöksiä 76.
Hylättyjä päätöksiä 67.
Kustannustuen hakukierroksia on yhteensä 4.
Eniten tukea haettiin toisella hakukierroksella.
Kustannustukea maksettu yhteensä 1 685 974 euroa.
Vireillä olevia hakemuksia vielä 16.
Lähde: Valtionkonttori
10 suurinta tuensaajaa Ugissa
Valmet Automotive Oy 500 000 e
Khimaira Oy 174 831,96 ja 97 075,94 e
Barona Autonrakentajat Oy 127 312,27 e
Nordic Soya Oy 86 901,17 e
Osakeyhtiö Kuljetin 87 249,78 e
Kabir Oy 75 538,76 ja 10 300,31 e
Maanrakennus Esa Aaltonen Oy 64 526,42 e
Golden Sun Golf Oy 45 203,90 ja 36 916,81 ja 24 235,25 e
Bar Muki Oy 29 357,32 ja 5 663,46 e
Uudenkaupungin Tilitoimisto Oy 16 655,67 e
Lähde: Valtionkonttori