Ulkona sataa. Kohta on pimeää. On kylmä.
Kiireisestä arjesta ei aina tahdo löytyä aikaa retkelle kansallispuistoon tai erämaavaellukselle Lappiin. Kaikeksi onneksi luonto ei ole jotain, minkä voisi rajata tiettyihin paikkoihin. Luontoa on kaikkialla.
Lapsuuteni mummolan pihapiiri rajautui sakeaan vanhaan kuusikkoon. Tiheästi kasvavien suurten puiden alaoksat muodostivat pieniä majoja. Kaatuneet puut olivat päässeet rauhassa lahoamaan. Hapertuvan puuaineksen pinnasta kasvoi rönsyillen jännittäviä sieniä, kääpiä ja jäkäliä.
Mummini mielestä metsä oli tiukasti lapsilta kiellettyä aluetta täynnä karhuja, susia ja kaikenlaisia vaaroja. Siellä käytiin vain marjastamassa ja sienestämässä, pysytellen näköetäisyyden päässä muista ihmisistä.
Luonnollisesti livahdin viettämään lähes kaikki kesäisten mummolavierailuiden vapaahetket metsään. Aika kului huomaamatta kuusimajoissa leikkien ja läheisessä pienessä ojapahasessa käpyjä uittaen.
Nykytiede on osoittanut luonnossa oleilun terveysvaikutukset todeksi monessa tutkimuksessa. Lasten altistuminen monipuoliselle maaperämikrobistolle vaikuttaa suotuisasti immuunipuolustuksen kehittymiseen. Samat mikrobit ovat hyväksi aikuisillekin. Luonto tarjoaa mielenrauhan muodossa kaivattua vastapainoa nykyihmisen kiireiseen elämään.
Parhaiten luonto tekee hyvää säännöllisesti nautittuna. Luontokokemusta varten ei tarvita viikkojen erämaavaelluksia – jo muutama kymmenen minuuttia riittää. Me suomalaiset olemme siitä onnekasta kansaa, että luonto jossain muodossaan on yleensä lähellä myös suuremmissa kaupungeissa.
Nyt aikuisena asun kaupungissa. Kesyltä tuntuvasta kaupunkiluonnostakin löytyy paljon ihasteltavaa. Vuodenaikojen vaihtuminen tuo ruskavärit, kylmän kaamosajan ja uuden vaaleanvihreän kevään. Talvisessa hämärässä voi iltalenkillä yllättäen nähdä saukkoperheen kalastamassa vesistön sulapaikassa. Läheiseltä joutomaalta pyrähtää lentoon parvi varpusia.
Ajatus luonnosta voi myös pelottaa, kuten mummiani aikoinaan: vaaralliset pedot tai metsään eksyminen voivat olla päällimmäisenä mielessä. Usein pelko kumpuaa vieraudesta.
Toki luonnon mahtavuuden edessä on myös syytä nöyrtyä, luonnonvoimat voivat olla arvaamattomia. Turhaa pelkoa voi kuitenkin lievittää tutustumalla hiljalleen luontoon ympärillään. Vaikka laji kerrallaan kotipihassa.
Kun mietin metsää, mieleeni nousee ensimmäiseksi lapsuuden mummolan kuusikko. Jonkun toisen metsäinen mielenmaisema on nuorta koivikkoa tai avaraa mäntykangasta. Meillä jokaisella on oma ainutlaatuinen luontosuhde. Yksikään ei ole toista parempi tai huonompi, kunhan vain muistamme kunnioituksen luontoa kohtaan.
Tällä palstalla jaan kanssanne luonnon pienempiä ja suurempia ihmeitä. Minulle rakkaus luontoon syntyy ja syvenee sen tuntemisesta. Siitä, kuinka lukuisat yksityiskohdat ja jokainen laji muodostavat yhdessä ainutlaatuisen monimuotoisen kokonaisuuden.
Sellaisen, jonka yksi osa myös me ihmiset olemme.
Lily Laine