Kaupungin velka, tulevaisuuteen siirrettyä verotusta

0

On sanottu, että valtion velkaa ei tarvitse maksaa takaisin, koska valtio ei voi tehdä konkurssia.

Velkoja ”rullataan”, ts. otetaan uutta velkaa, jolla maksetaan vanhoja velkoja. Kuitenkin oppositio, Kokoomuksen johdolla ryöpyttää hallitusta holtittomasta velanotosta.
Valtion tulot ovat tänä vuonna n. 55 miljardia euroa ja velkaa n. 130 miljardia euroa. Valtion velkaisuusprosentti on täten n. 230 %.

Uusikaupunkikin ottaa reilusti uutta velkaa sivistys- ja hyvinvointikeskus mukaan lukien. Uudenkaupungin velkaisuusprosentti noussee hankinnan ja soten myötä n. 400 %:iin vuonna 2025 (tulot n. 40M€, velat ja vastuut n. 160M€)?

Asia voidaan ilmaista myös näin: Uudenkaupungin yhden veroprosentin tuotto oli vuonna 2020 2 779 000 euroa.

Meillä on siis tulevaisuuteen siirrettyä verotusta yhden veroprosentin verran (nollakorolla) jokaiselle seuraavalle vuodelle yli viideksikymmeneksi vuodeksi soten jälkeen jäljelle jäävästä 8,36:sta veroprosentista.

Kun korko nousee pariin prosenttiin, toinen veroprosentin tuotto menee korkoihin ja kolmas veroprosentin tuotto menee Sihy-Wintterin käyttökulkuihin ja palvelusopimukseen.
Nikkelimarkan sanoin ”Kaikkihan on maksettava eikös juu, minkä tässä maailmassa velkaantuu”.

Uudellakaupungilla on edellytykset nousta Suomen velkaisimpien (velkaisuusprosentilla mitattuna) kuntien kärkijoukkoon.

Odotettavissa muuttoryntäys kaupunkiin?

Ari Saastamoinen
kaupunginvaltuutettu, sd

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here