Kirjojen ystävän hätähuuto

0

Kiitos Matti Jussilalle hyvästä puutalojen säilyttämistä koskevasta kolumnista!

Mutta mitä on tapahtumassa kaupungin upeimmalle puurakennukselle, kirjastolle? Noin puolitoista vuotta sitten kirjasto siirrettiin ahtaisiin väistötiloihin, kun puurakennuksessa aloitettiin remontti. Joihinkin purkutöihin ryhdyttiinkin, mutta nyt näyttää siltä, että ainakaan puoleen vuoteen talossa ei ole tehty mitään.

Kyselin asiasta FB:n Valtuusto ja kaupunkilaiset -palstalla, ja sain vastauksen, että tilanne johtuu teknisen puolen suunnittelun resurssipulasta. Tätä en ymmärrä: että siirretään kirjasto väistötiloihin ja aloitetaan purkutyöt vaikka ei ole tehty vielä edes suunnitelmaa rakennuksen korjaamiseksi!

Alkuperäisen suunnitelman mukaan kirjaston olisi pitänyt olla käyttövalmis viimeistään viime syyskuussa. Eihän tässä nyt vain käy niin, että koko remontti unohdetaan, ja lainaustoiminta siirretään tulevaan Sihyyn tai Wintteriin niin kuin joskus uhattiin? Sitä me kirjojen ystävät emme halua! Niin kirkon kuin kirjastonkin tulee olla keskellä kylää. Kaupungin keskusta on jo nyt näivettynyt, kun suuret ruokakaupat ovat siirtyneet muualle.

Päättäjät, antakaa meille ihana, arvokas kirjastomme korjattuna ja entistä ehompana takaisin – ja mahdollisimman pian!

Merikki Jäntti

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here