Kolmansien koronarokotusten ajanvaraus avautuu pian

0
Kaupunki valmistautuu rokottamaan myös Ukrainasta tulevia.

Kolmansien koronarokotusannosten jakaminen Uudessakaupungissa käynnistyy torstaina 11. marraskuuta. Rokotteita jaetaan Uudenkaupungin Rokottamossa Välskärintiellä.

– Avaamme Uudenkaupungin rokotuksia varten verkkoajanvarauksen marraskuun alussa, Uudenkaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon palveluyksikön esimies Taru Elo kertoo.

U-soten yhteistoiminta-alueen muiden kuntien terveysasemien kolmannen koronarokotteen antamisaikataulut ovat vielä auki.

Kolmanteen koronarokotukseen ovat oikeutettuja 60 vuotta täyttäneet, minkä ikäiset tahansa henkilöt, jotka asuvat laitoksissa ja hoivakodeissa sekä rokotusjärjestyksen mukaiset lääketieteelliset riskiryhmät 1 ja 2. Elon mukaan hoitokotien rokotuskierrokset käynnistyvät myös lähiviikkoina.

– Kolmas rokoteannos voidaan antaa, kun toisesta annoksesta on kulunut vähintään kuusi kuukautta, Elo lisää.

Ensisijaisesti kolmanneksi koronarokotteeksi suositellaan samaa valmistetta kuin toisessakin rokoteannoksessa. Erityisestä syystä, esimerkiksi koronavirusrokotteen ikärajasta tai vakavasta allergiasta johtuen voidaan antaa myös muuta valmistetta.

– Eri rokotteiden käyttäminen eri annoskerroilla antaa nykytiedon valossa yhtä tehokkaan ja turvallisen vasteen kuin samaa valmistetta käytettäessä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkosivuilla todetaan.