
– Toimimme yhdessä paikallisen viljelijäyhteisön kanssa ja varastot ovat lähtökohtaisesti Vihannes-Laitilan sekä viljelijöiden perustaman yhtiön yhteisomistuksessa, sekä Vihannes-Laitilan että Juures-Vakan tuotanto- ja huoltopäällikkönä toimiva Ari Honkakangas selvittää.
Juurekset pakkaamoon tulevat etupäässä vakkasuomalaisilta pelloilta, mutta mukana on myös muutama alueen ulkopuolella toimiva viljelijä.
– Kaukaisimmat juurekset tuodaan Laitilaan Säkylän, Köyliön ja Merimaskun alueilta. Suurimmat asiakkaat ovat puolestaan isot kotimaiset kaupan keskusliikkeet. Voimme silti puhua huoletta puhtaasta kotimaisesta lähiruoasta, vaikka paikallisiin kauppoihin toimitetaan suoraan oikeastaan vain varhaisperunaa, jatkaa Honkakangas.
Pienimmät Juures-Vakasta ulos lähtevät valmiiksi pakatut juurespussit ovat 150 gramman painoisia ja täynnä pikkuporkkanoita. Suurimmat perunalaatikot painavat vastaavasti 15 kiloa.
Minkä tyyppisiä juureksia Juures-Vakka sitten maailmalle lähettää? Tähän pystyy antamaan parhaan vastauksen yrityksen pitkäaikainen raaka-ainehankkija Veijo Nummi .
– Valikoimissa on ainakin lanttua, punajuurta, keltajuurta, porkkanaa, varhaisperunaa, raitajuurta, valkojuurta, naurista, väriporkkanoita, pikkuporkkanoita ja pitkään punajuurta. Tuotevalikoima on laajentunut lyhyessä ajassa kovasti ja vaihdoksia tehdään niin tarjonnan kuin kysynnänkin perusteella, Nummi luettelee.
Nummen mukaan ainoastaan yksi tuoteryhmä on jäänyt hänen aikanaan varmasti pois valikoimista. Kysymys on avomaan kurkusta.
– Selityksiä on kaksi eli viljelijät ovat loppuneet ja toisaalta kurkku vaatii hirvittävän paljon työtä. Jotta voimme pitää jonkin tuotteen valikoimissa, on saatava varmuus sen riittävyydestä. Meidän tuotannon suunnittelumme lähtee aina viljelynsuunnittelusta, tietää Nummi.
Työntekijöitä noin kahden ja puolen miljoonan euron liikavaihdon vuosittain tekevän Juures-Vakan palveluksessa on nelisenkymmentä. Ari Honkakankaan mukaan suurin osa heistä tulee Laitilaan töihin rajojen ulkopuolelta.
– Uutta väkeä tarvitaan koko ajan, ja rekrytointi on parhaimmillaankin käynnissä. Pyrimme löytämään ensivaiheessa pari omaa huoltomiestä ja pesu-, lajittelu ja pakkauspuolelle vastaavasti puolisentusinaa elintarviketyöntekijää. Lopullinen laadunvarmennus on aina ihmissilmien varassa, mikä osaltaan lisää henkilöstötarvetta. Lisäksi lanttua palotellaan edelleen käsin, listaa Honkakangas.
– Myös tuotantolinjat ovat jatkuvan päivityksen alla. Volyymit ovat niin isoja, että laitteiden on oltava varmasti kunnossa, hän painottaa.
Asko Tanhuanpää