Lasten leikkipaikka Kalannin kirkkoon

0
Enkelikirkon aluksi lapset kerääntyivät alttarille. Vs. kappalainen Aino Savolainen kertoi kirkkokansalle uudesta leikkipaikasta, joka sijoittuu alttarin viereen oikealle.

Kalannin kirkossa oli sunnuntaina lasten enkelikirkko. Samalla otettiin käyttöön lasten leikkipaikka alttarin lähellä. Mikkelinpäivän jumalanpalvelukseen osallistui noin 140 ihmistä, mukana oli paljon perheitä.

– Kirkko kuuluu kaikille, ei vain niille, jotka jaksavat istua koko ajan hiljaa penkissä. Leikkitilat kirkoissa ovat yleistymässä; lasten täytyy saada olla sitä mitä he ovat. Uudenkaupungin Uudessa kirkossa on ollut vastaava tila jo muutaman vuoden. Mitä kokonaisvaltaisemmin pystymme kohtaamaan ihmisiä, sitä parempi ja lapset ovat tässä ihan keskiössä, vs. kappalainen ja leikkipaikkaidean äiti Aino Savolainen sanoi.

Leikkipaikka on suunniteltu yhdessä seurakunnan työntekijöiden ja paikallisten ihmisten kanssa. Sieltä löytyy palapelien ja piirustusvälineiden lisäksi muun muassa nukkekoti ja pienoisalttari, jolla on jumalanpalvelusaiheista rekvisiittaa kuten virkattuja ehtoollisleipiä. Tila on lasten vapaasti käytettävissä kirkon kaikissa tilaisuuksissa.

Enkelikirkon tunnelma oli lämmin ja iloinen. Teeman mukaisesti puetut lapset tulivat kirkkosaliin ristikulkueena, kynttilöitä kantaen. Lapset pääsivät myös mukaan ehtoolliselle, jolla viinin sijaan tarjottiin rypälemehua.

– Lapset ovat kaikkein tärkeimpiä, merkityksellisiä niin ihmisille kuin Jumalalle. Te voitte kaikki olla elämän arkienkeleitä, niitä, jotka auttavat ja lohduttavat muita, Savolainen sanoi.

Jumalanpalveluksen jälkeen siirryttiin seurakuntatalolle, jossa tarjottiin lounas. Tilaisuudessa oli lisäksi ohjelmaa lapsille.

Pirkko Varjo