Huomenna vietetään mikkelinpäivää. Tämä arkkienkeli Mikaelille pyhitetty päivä on sikäli erikoinen, että myös 29.9. on merkitty kalenterissa Mikon, Mikan ja Mikaelin päiväksi.
Taustalla on se, että Mikaelin nimipäivä jätettiin alkuperäiselle paikalleen almanakkaan, vaikka arkkienkelin muistopäivä kiinnitettiinkin mikonpäivää seuraavaan sunnuntaihin 1770-luvun kalenteriuudistuksessa. Erottaakseen nämä päivät toisistaan, vanha kansa alkoi kutsua Mikaelin nimipäivää arkimikkeliksi.
Kirkkovuosikalenterin mukaan mikkelinpäivä on tätä nykyä enkelien päivä. Tällöin on tarkoitus tutkiskella enkelien merkitystä ja tehtäviä.
Mikaelin merkityksissä riittääkin tutkittavaa, onhan hänet tunnettu esimerkiksi vainajien saattajana, taivaallisen sotajoukon päällikkönä, lohikäärmeen voittajana ja viimeisen ratkaisevan kamppailun johtajana.
Mikaelin merkityksestä kertoo myös hänen mukaansa nimettyjen kivikirkkojen runsas määrä. Pyhän Mikaelin kirkko löytyy esimerkiksi Laitilasta.
Tänä päivänä mikkelinpäivään ei liity kansan parissa suuria juhlallisuuksia. Vielä muutama sukupolvi sitten tilanne oli kuitenkin toinen, ja mikkelinpyhää saatettiin juhlia railakkain menoin lauantaista maanantaihin. Erityisesti tunnelma tiivistyi mikkelinmarkkinoilla.
Varsinais-Suomessa mikkelinmarkkinoita on vietetty ainakin Laitilassa, Naantalissa ja Perniössä. Oletettavaa on, että esimerkiksi Laitilan juhlahumuun liityttiin sankoin joukoin myös Uudenkaupungin seudulta.
Monipäiväisen rymyämisen mahdollisti se, että vuoteen 1816 saakka mikkelinpäivä oli vuosipalkollisten muuttopäivä. Taloihin vuodeksi pestatut piiat ja rengit saivat tällöin viikon tai parin vuosiloman, jolloin moni heistä suuntasi markkinoille. Juhlinnan lomassa markkinoilla yritettiin tavallisesti myös kuulostella parempaa palveluspaikkaa.
Arkkienkelin nimipäivän riehakas juhlinta selittynee vapaiden lisäksi sillä, että mikkelinpäivän ajankohtaan osuu myös elinkeinovuoden vanha huipentuma, jolloin sadonkorjuu ja laidunnuskausi tulivat tavallisesti päätökseensä.
Näitä tapojensa osalta myöhemmin mikkelinpäivän viettoon sulautuneita vuodentulopitoja on Varsinais-Suomessa nimitetty ainakin köyriksi ja runnuksi.
Jossain paikoin köyri on viitannut itse juhlaan ja runtu sitä seuranneeseen talonpoikien ”pohmelonaikaan”, toisaalla taas nimitykset ovat olleet päinvastoin. Myöhemmin alettiin joka tapauksessa puhua erityisestä Mikon runnusta, joka lienee liittynyt markkinahumun lisäksi sen jälkiseurauksiin.
Saattaa olla, että myös paikoin vietetty köyrymaanantai perunansyöntikieltoineen on saanut alkunsa samansuuntaisista koettelemuksista.
Kutsuttiinpa tätä hyvän sadon kiitosjuhlaa miksi hyvänsä, siihen liittyi joka tapauksessa olennaisena osana runsas syöminen ja juominen.
– Laitettiin erityisen hyvää ruokaa ja vielä viinaa lisäksi, että miehet olivat aika humalassa talosta lähdettyä. Jolleivat vaimot ja lapset olleet silloin miesten mukana, niin heidät toisena päivänä käskettiin myös eloruntuille juhlimaan. Myös muita talonväen tuttuja ja omaisia käskettiin silloin tulemaan eloruntuille, Laitilasta tallennettu tieto kertoo.
Juhlapäivän ruokapöytään saattoi kuulua esimerkiksi maitoon keitettyä mikonvelliä, kaalia ja lammasta.
Uno Harvan mukaan erityisesti rannikkopitäjissä, missä lampaat vietiin jo varhain keväällä ”saareen syömään, mereen juomaan, pitkä villa kotiin tuomaan” oli tapana, että nämä haettiin mikonpäiväksi kotiin. Tässä yhteydessä yksi lampaista teurastettiin.
Talonmiesten, paimenten ja palkollisten lisäksi myös lehmät saivat osansa köyrin kestityksestä. Erityisillä taianomaisilla konsteilla pyrittiin varmistamaan, että karja pysyisi terveenä läpi talven, ja esimerkiksi Kalannissa oli tapana, että syksyllä navettaan palanneille eläimille valmistettiin erityinen ”syyshaude”.
Tämä haude tehtiin erilaisista heinistä, ”pyörtönpöllön ja nopulkaisen” varsista, sekä koivun, haavan ja lepän lehdistä. Takan ääreen tuotuun haudesaaviin kaadettiin lisäksi kuumaa vettä, jauhoja ja suolaa.
Jäähtynyttä haudetta tarjottiin seuraavana aamuna kaikille talon eläimille. Eläinten kannalta kyse ei ollut niin riemuntäyteisestä tapahtumasta kuin voisi luulla, sillä rakkaudella valmistettu mönjä tungettiin vastaan hangoittelevien luontokappaleiden kitoihin tarvittaessa vaikka väkisin.
Ossi Nyström
Lähteet:
Harva, Uno: Varsinais-Suomen historia III
Karjalainen, Sirpa: Juhlan aika – Suomalaisia vuotuisperinteitä
Nirkko, Juho: Juhannus ajallaan – Juhlia vapusta kekriin
Vilkuna, Kustaa: Vuotuinen ajantieto
www.kirkkovuosikalenteri.fi
