Autotehtaan vuorotyön kaltainen ahertaminen on suurimmalle osalle liikaa. Tai ainakin siitä pitäisi saada enemmän liksaa. Samoin on mansikkamaan laita. Suomalainen ei siellä viihdy: selkä voi tulla kipeäksi, on kuuma ja hyttysetkin kiusaavat.
Vierailin joskus jutunteossa sikatilalla, jossa eläimet saivat liikkua vapaasti rajatuilla laitumilla. Aidat olivat hyvin matalat. Ihmettelin, eivätkö siat hyppää yli ja karkaa. Tilallinen myönsi, että esteet eivät pidättele niitä. Mutta ne tulevat onneksi hyvin pian takaisin.
Siat ovat hänen mukaansa samalla tavalla laitostuneita kuin ihmiset, jotka haluavat elää yhteiskunnassa helpoimman mukaan. Ne voisivat lähteä pois, mutta palaavat aina takaisin, kun luvassa on pehmeä makuupaikka ja säännöllisesti ruokaa.
Hyvinvointivaltio tarjoaa meille mukavat pahnat. Ja jokapäiväisen ruokamme. Emme viitsi ponnistella niin kauan kuin yhteiskunnan tukiverkon huomassa on helpompaa.
Enkä nyt puhu heistä, jotka apua tarvitsevat. Puhun terveistä ihmisistä, joiden on parempi olla tekemättä töitä. Puhun maasta, jossa tämän tästä keskustellaan, pitäisikö vanhempien ostaa lapsilisillä jälkikasvulleen osakkeita.
Puhun vääristyneestä systeemistä, jossa 80 prosenttia väestöstä nauttii Kelan etuisuuksia. Se on sitä hyvinvointivaltion legitimiteettiä: sen hedelmät kuuluvat kaikille. Köyhille ja rikkaille.
Ja perheissä viimeistellään uusien kansalaisten kasvatus syytämällä jälkikasvulle avokätisesti mopoautoja ja rahaa – vaikka viimeisimmän Mallorcan perheloman osamaksut olisivat vielä maksamatta.
Hyvinvointivaltio on täynnä valuvikoja ja porsaanreikiä. Oppivelvollisuuden nostaminen 18 vuoteen on hyvä esimerkki. Pakollisen koulutuksen koulumatkat korvataan ilman omia maksuosuuksia, ja se innostaa koulu-shoppailuun uudella tavalla.
Uudestakaupungistakin useampi nuori hyppää aamuhämärissä linja-autoon ja lähtee ammatilliseen koulutukseen tai lukioon Turkuun tai muualle. Ylätason hieno tavoite voikin olla uhka kuntatasolla, jos omaan lukioon ja ammattikouluun ei riitä oppilaita.
Tuttavallani oli vuokrattavia asuntoja. Kerran sellaista saapui katsomaan nuori mies ja nainen, he etsivät asuntoa nuorukaiselle. Tuttuni kysyi, missä tämä on töissä. Ei kuulemma missään, mies menisi jonkun kuukauden kuluttua armeijaan.
Mutta ei hätää. Vuokranmaksu olisi varma. Se tulisi Kelasta, joka korvaa varusmiesajan vuokran kokonaan. Tämä ei käynyt tuttavalleni. Hän julisti olevansa veronmaksaja ja edustavansa yhteiskuntaa. Eikä suostunut ottamaan Kelan kautta tulevia vuokrarahoja vastaan. – Hakekaa muualta kutuluolanne, tuumi vanhan kansan mies.
Virpi Adamsson
VTM, vapaa toimittaja