Myllykatu ja haravointijäte

0

Uudenkaupungin Sanomat julkaisi lauantaina 9.10. sinänsä taidokkaan syksyisen Raimo Nummelan valokuvan Myllykatu 6 kohdalla kadulla olevista puiden lehdistä.

Kiinteistön omistajille kuuluun kesäaikaan kadun puhtaanapito katulinjan keskirajaan asti. Talvikunnossapitoon kuuluu jalkakäytävien auraus ja liukkauden poisto sekä kaiken lumen poisajo mukaan luettuna lumi, jonka kaupunki auraa ajoradalta.

Puhtaanapitovelvoite ei ole mitenkään vähäpätöinen, kun vielä huomioidaan, että kaupunki auraa Aliseltakadulta lumet koko ajoradan leveydeltä kyseisen kiinteistön puolelle.

Nummelan kuvassa olevat puiden lehdet on ajettu Pyhärantaan metsään. Miksi näin?

Kaupungin viranhaltijoilla ja luottamushenkilöillä ei ole ollut tahtoa ja kykyä hoitaa haravointijätteen kaatopaikka-asiaa asukkaita tyydyttävällä tavalla. Edelliset kerrat haravointijätteen vastaanottoon olivat 2.–4.9.

Seuraavan kerran on mahdollista maksutta viedä 28. ja 29.10. Eli noin kahteen kuukauteen kaupunki ei pysty osoittamaan paikkaa. Siihen asti kaikki kadunhoitovelvoitteesta aiheutuva haravointijäte joudutaan viemään johonkin metsään. Sitä seuraava kerta varmaankin vasta vuoden 2022 keväällä.

Huomattavaa on, että puista tulee haravointijätettä ja risuja kautta vuoden. Risujen osalta asiat ovat hyvin hoidettu. Haravointijätteelle tulisi järjestää samanlainen järjestely.

Kadun kauniista puista aiheutuu kiinteistöille aikamoinen kustannus, kun katot joudutaan puhdistamaan puiden lehdistä ja risuista henkilönostimilla.

Myllykadun hoito on vaikeaa johtuen myös siitä syystä, että katu on rakennettu normaalista poiketen siten, että katualueen pinta on huomattavasti jalkakäytäviä korkeammalla. Siitä taas seuraa, että lumien sulamisvedet valuvat jalkakäytäville tehden liukkaudenpoiston mahdottomaksi hoitaa tyydyttävästi.

Kun kaupunki tavoittelee vetovoimaa kymmenien ja kymmenien miljoonien taloudellisilla panostuksilla muissa hankkeissa niin toivottavaa olisi, että pitovoimaan panostettaisiin sen verran hyvää tahtoa että puutarhajäteasiassa olisi edes hitunen järkeä.

Seppo Sjöblom

Rakennusinsinööri

Myllykadulta