Päättäjähaastattelu: ”Tarkastuslautakunta on jälkiviisaiden kerho”

0
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tarmo Kangas korostaa, että heidän tehtävänsä on olla neutraaleja ja tarkkoja.

Tarkastuslautakunta tuntuu ehkä monen kaupunkilaisten arkeen etäiseltä, mutta yksinkertaistettuna lautakunta valvoo sitä, kuinka kaupungissa käytetään kaupunkilaisten veroeuroja. Sen rooli perustuu kuntalain pykäliin ja kaikki kaupungin toiminnan ulkoinen tarkastelu on tarkastuslautakunnan alaa.

– Tehtävämme on valvoa, että Uudenkaupungin yli tuhannen työntekijän organisaatio toimii kustannustehokkaasti eli käyttää kaupunkilaisten verorahoja tehokkaasti ja sääntöjä noudattaen. Me tarkastamme eri tilivuodet ja käymme läpi sitä, onko kaupungin eri yksiköille asetetut tavoitteet saavutettu, tarkastuslautakunnan tuore puheenjohtaja Tarmo Kangas (kok.) summaa.

Tavoitteiden saavuttaminen ja onnistumisen mittaaminen on Kankaan mukaan toisinaan vaikeaa. Miten tutkia esimerkiksi sitä, lisääntyykö kaupunkilaisten hyvinvointi ja onnellisuus vai ei.

– Annamme risuja ja ruusuja kaupunkiorganisaatiolle siitä, onko se onnistunut täyttämään kaupunginhallituksen ja -valtuuston sekä sitä kautta kuntalaisten sille asettamat tavoitteet. Päätehtävämme on arvioida kaupunginhallitusta, koska sen käsissä on valta, Kangas kertoo.

Kangas on vaikuttanut kaupungin politiikkaan yli 20 vuotta valtuutettuna, neljänä vuotena kaupunginhallituksessa ja yli 10 vuoden ajan tarkastuslautakunnassa sekä jäsenenä että puheenjohtajana. Hän on edustanut sekä vihreitä että kokoomusta.

– Tarkastuslautakunnassa istumani kymmenen vuoden aikana esimerkiksi kaupungin organisaatio on muuttunut ja kasvanut. Mukaan on tullut kuntakonsernin kuntayhtymät sekä tytäryhtiöt. Niihin teemme katselmuksia, joten jalkautuminen ja kohteisiin tutustuminen on iso osa tehtävänkuvaamme, Kangas kuvailee.

Kangas on toiminut työurallaan kaupunginsihteerinä ja kaupungin lakimiehenä. Näissä tehtävissä hän ei ollut vaalikelpoinen, mutta vuonna 1996 hän nousi kaupunginvaltuustoon toimiessaan oikeusavustajana.

– Kuntien ja valtion toiminta on minulle tuttua jo työurani kautta. Lähdin politiikkaan, koska halusin vaikuttaa lähiympäristöön ja muuttaa maailmaa reilummaksi. Kannatin 1960-luvulla Rolling Stonesia, enkä the Beatlesiä, joten olen tavallaan edustanut kapinaa koko elämäni, Kangas muotoilee.

Kankaan mukaan hyvässä tarkastuslautakunnassa ollaan hieman jälkiviisaita ja hän kuvaileekin lautakuntaa jälkiviisaiden kerhoksi, jossa katsotaan myös tulevaisuuteen.

– Olemme kiinnittäneet esimerkiksi viime kaudella huomiota siihen, kuinka hitaasti kaupungille jätetyt valtuustoaloitteet etenevät. Emme voi antaa määräyksiä, mutta olemme ehdottaneet aloitteiden käsittelyyn määräajan asettamista. Se voisi olla esimerkiksi 3–6 kuukautta, Kangas pohtii.

Lautakunnan tehtäviin kuuluu myös sidonnaisuuksien ilmoittamisvelvollisuuden noudattamista sekä tärkeimpänä vuosittaisen arviointikertomuksen laatiminen.

Tarkastuslautakunta ei saa ottaa kantaa päivän politiikkaan tai puuttua operatiiviseen toimintaan, mutta se voi tuoda kriittistä näkökulmaa toimintaan.

– Meidän on kuitenkin oltava ehdottoman puolueettomia, objektiivisia ja tarkkoja, tarkastuslautakunta ei itse saa tehdä virheitä. Meidän on oltava neutraaleja, joten emme voi nostaa tikunnokkaan puheenjohtajia, virkamiehiä tai puolueita, Kangas korostaa.

Tarkastuslautakunnassa istuu seitsemän jäsentä, joista neljä on uusia. Vanhoina jäseninä jatkoivat Kankaan lisäksi viime kauden puheenjohtaja Veera Kaitanen (sd.) sekä Eija Maikola (kok.)

– Lisäksi kokouksissa on läsnä sihteeri ja tilintarkastaja. Olimme tarpeeksi pieni porukka kokoontumaan myös koronarajoitusten aikana, Kangas kuvailee.

Tarkastuslautakunnan rooli on siis olla eräänlainen vallan vahtikoira. Lautakunta voi raportoida havaitsemistaan epäkohdista myös kesken tilikauden valtuustolle ja lautakunta voi panna vireille erityistilintarkastuksen, jos paljastuu törkeitä väärinkäytöksiä tai laiminlyöntejä.

– Esimerkiksi kunnan hankinnat, kilpailutus ja hankintalain noudattaminen ovat jatkuvasti esillä. Yhtenä isona asiana on sairaalanmäen remontti. Siinä on mennyt moni asia pahasti pieleen ja veroeuroja on valunut hukkaan. Sen selvittäminen tulee varmasti jossain vaiheessa niin tarkastuslautakuntaan kuin valtuustoonkin, Kangas ennustaa.

Fakta
Tarmo Kangas

Ikä: 74
Syntynyt: Kalannissa
Ammatti: juristi, asianajaja, eläkeläinen
Perhe: vaimo, kolme lasta, seitsemän lastenlasta
Luottamustoimet: tarkastuslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuuston jäsen, Uudenkaupungin kokoomuksen hallituksen jäsen, kokoomuksen kunnallisjärjestön hallituksen jäsen sekä kansallisten senioreiden hallituksen jäsen
Harrastukset: elokuvat, sulkapallo, hiihto ja muu hikiliikunta, tomaattien kasvatus mökillä ja matkustelu Euroopassa