Päättäjähaastattelu: Terveyslautakunnassa ei vältytä vaikeiltakaan aiheilta

0
Henna Jokinen on terveyslautakunnan puheenjohtaja, joka työskentelee päivisin Raisiossa psykiatrisena sairaanhoitajana.

Terveyslautakunnan puheenjohtaja Henna Jokinen (vas.) ei poliitikkona välty vaikeilta päätöksiltä, mutta hänellä on päätöksenteossa mukana hyvä ja asiaan perehtynyt yhteisö. Vaikeita päätöksiä hän on joutunut tekemään muun muassa Vehmaan terveyskeskusta suljettaessa sekä koronapandemian tuomia ongelmia ratkottaessa.

– U-soten viiden kunnan yhteinen terveyslautakunta on tavoiltaan hyvin keskusteleva, koska jokainen tuo esille oman alueensa tarpeet ja erityispuolet. Lautakuntaan tuodut asiat ovat olleet hyvin valmisteltuja ja perusteltuja. Lautakunnan jäsenet ovat kovin perehtyneitä asioihin ja esittelijämme sosiaali- ja terveysjohtaja Sari Rantanen ja johtava ylilääkäri Pia Lahtinen huolehtivat, että ymmärrämme asioiden kaikki näkökannat, psykiatrisena sairaanhoitajana työskentelevä Jokinen summaa.

Terveyslautakunta joutui Jokisen johdolla vuosi sitten keväällä täysin uudenlaisen paineen eteen, kun korona iski Suomeen. Terveyslautakunta on nimittäin kunnassa se taho, joka toimii tartuntalain määräysten ja rajoitusten toimeenpanevana elimenä.

– Lautakunta siirtyi notkeasti etäkokouksiin ja niitä jouduttiin pitämään jopa tuntien varoitusajalla koronarajoitusten takia, Jokinen summaa.

Jokinen pyytää sekä terveysalan ammattilaisena että lautakunnan puheenjohtajana kaikkia heitä, joille se on mahdollista, ottamaan rokotteet, käyttämään maskeja sekä huolehtimaan etäisyyksistä ja muista annetuista rajoituksista.

– Tämä on tärkeää sen takia, että pienet ja isotkin koululaiset ja opiskelijat saavat jatkaa lähiopetuksessa ja harrastuksissaan. Olen tarkka koronarajoitusten suhteen, koska työskentelen terveyssektorilla ja olen poliitikkona ollut päättämässä koulujen koronasuluista ja muista rajoitteista, Jokinen sanoo.

– Sain koulujen siirtyessä etäopetukseen jonkin verran palautetta kuntalaisilta ja ymmärsin sen täysin. Toivon, että palautetta tulisi enemmänkin, Jokinen lisää.

Uudessakaupungissa on ollut vaikeuksia saada työntekijöitä sosiaali- ja terveyspuolen sijaisuuksiin sekä vakituisiin työsuhteisiin, mutta vastaavia ongelmia on kaikilla saman kokoisilla kunnilla.

– Kyse on alan veto- ja pitovoimasta. Ensi kevään työehtosopimusneuvottelut ja etenkin valmisteilla oleva sote-sopimus tuovat toivottavasti lisää vetovoimaa alalle, Jokinen toteaa.

Jokinen on huolissaan parin vuoden päässä häämöttävästä sote-uudistuksesta. Kuinka lähipalveluiden käy ja pystyykö sote tuottamaan palvelut julkisesti? Kuinka paljon palveluita valuu yksityiselle puolelle? Kuinka kunta pystyy järjestämään asukkaille hyvinvointipalveluita ja miten hoidon tarpeen arvio onnistuu jatkossa?

Jokinen kokeekin, että sote-valmistelu on ollut tähän asti aivan liian hidasta, koska muilla alueilla ollaan valmisteluissa jo pidemmällä.

– Nyt Varsinais-Suomessa on puolestaan kauhea kiire, koska suunnitelmat pitäisi valmistua aikataulun mukaisesti. Olen hämmästynyt, jos aikataulussa pysytään. Kevään aluevaaleissa valittaville maallikkoedustajille on voitava esittää jo jotakin valmiimpaa, koska eiväthän he voi sote-alueen käytäntöjä tyhjästä polkaista, hän lisää.

Jokinen ei päätynyt politiikkaan sattumalta, koska hän on lähtöisin luokkatietoisesta työläisperheestä, jossa äiti oli mukana Elintarviketyöläisten liiton toiminnassa ja isä Metalliliitossa. Hänen sisarensa kuului Suomen Demokraattisiin Nuoriin ja pian Henna liittyi heihin myös. Valmistuttuaan Salossa sairaanhoitajaksi ja erikoistuttuaan psykiatriaan hän lähti vielä mukaan Tehyn ammattiosaston hallitukseen ja puheenjohtajaksi.

– Minua pyydettiin Uudessakaupungissa vuonna 1997 Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokkaaksi ja pääsin ensimmäiselle varasijalle. Etenin varsinaiseksi jäseneksi valtuustoon ja siitä kaudesta eteenpäin äänimääräni on välillä riittänyt valtuustoon ja välillä ei. Tämän kevään vaalituloksen 75 äänestä olin aivan liikuttunut, Jokinen summaa.

Jokinen haluaa olla mukana politiikassa, koska ihmiset kaikkine arkisine tapoineen ja päätöksineen ovat mielenkiintoisia.

– Olen utelias ihmisten suhteen ja ovathan ihmiset kieltämättä vähän erikoisia, mutta kiinnostavalla tavalla. Olen vaativa itseni suhteen ja haluaisin aina tehdä kaiken täydellisesti, mutta nykyään yritän opetella sitä, että tekisin asioita vain riittävän hyvin. Vaikka olen psykiatrinen sairaanhoitaja, niin en vapaa-ajallani jatkuvasti analysoi ihmisiä, Jokinen lisää.

Fakta
Henna Jokinen

Ikä: 60
Syntynyt: Uudessakaupungissa
Ammatti: psykiatrinen sairaanhoitaja
Perhe: miesystävä
Luottamustoimet: Terveyslautakunnan puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu, Tehyn ammattiosaston puheenjohtaja, Uudenkaupungin Vasemmistoliiton yhdistyksen hallituksen jäsen
Harrastukset: Mökkeily Pyrrilässä, edunvalvontahommat