Talven lähestyessä luonto vetäytyy säästöliekille selvitäkseen ankarista olosuhteista. Monet linnut muuttavat eteläisemmille talvehtimisalueille pakkasta pakoon. Useat kasvit pudottavat lehtensä tai kuolettavat kokonaan maanpäälliset osansa.
Vaihtolämpöiset sammakkoeläimet ovat ratkaisseet talvesta selviämisen vaipumalla horrokseen. Tällöin niiden elintoiminnot pysähtyvät lähes täysin ja kehon lämpötila laskee nollan tuntumaan. Horrokseen vaipuu myös sammakkoeläimistämme suurimpiin lukeutuva rupikonna.
Rupikonna voi horrostaa järven pohjassa veden alla. Vähäisen tarvitsemansa hapen se saa ihon läpi suoraan vedestä. Yleisemmin rupikonna talvehtii kuitenkin kuivalla maalla kaivautumalla pakkasta pakoon routarajan alapuolelle.
Talvihorrokseen rupikonnat vetäytyvät syys-lokakuussa. Kevään tullen ne heräilevät lämpöön ja kokoontuvat kutemaan. Rupikonnille eivät ihan pienet lätäköt lisääntymiseen kelpaa, vaan ne suosivat suurempia vesistöjä. Ne vaeltavat joka kevät pidempienkin matkojen päästä omiin synnyinvesiinsä lisääntymään.
Ensimmäisenä kesänään munista kuoriutuvat nuijapäät kehittyvät ja käyvät läpi muodonmuutoksen pieniksi muutaman sentin mittaisiksi rupikonniksi. Keskenkasvuisina ne ovat vielä olemukseltaan solakan sammakkomaisia, ja ne kykenevät liikkumaan myös loikkimalla.
Seuraavina vuosina niiden ulkomuoto kehittyy rupikonnamaiseksi. Ihon tunnusomaiset nystyrät kasvavat kokoa, keho tanakkuutta ja takajalat jäävät lyhyemmiksi kuin sammakoilla. Aikuiset eläimet liikkuvat loikkimisen sijasta arvokkaasti astelemalla.
Rupikonnat ovat varsin pitkäikäisiä. Sukukypsiksi ne tulevat 3–4 vuoden iässä ja vanhimmat yksilöt ovat eläneet vankeudessa yli viidenkymmenen vuoden ikäiseksi. Luonnossa rupikonnat onnistuvat elämään arviolta parhaimmillaankin vain noin kymmenvuotiaaksi.
Hitaina eläiminä niillä on paljon vaaroja elämässään. Ne erittävät puolustuksekseen iholleen myrkyllistä limaa, mutta useat saalistajat ovat sopeutuneet sietämään myrkkyä. Rupikonnan suurimpia vihollisia on silti liikenne ja moni eläin kohtaakin loppunsa moottoriajoneuvon pyörän alla.
Paikkauskollisella rupikonnalla on oma reviirinsä. Reviirin suhteen se ei ole kovin vaativa, kunhan sieltä löytyy jonkin verran kosteutta. Rupikonnat sietävät myös Itämeren murtovettä, joten sen voi tavata sisämaan lisäksi rannikolla ja saaristossa.
Rupikonnalla on verkkainen elämänrytmi. Päivät eläin viettää omassa maakolossaan ja lähtee hämärän tullen liikkeelle. Se kulkee reviirillään tuttuja reittejä saalistaen ravinnoksi erilaisia selkärangattomia: muurahaisia, matoja ja toukkia.
Rupikonna kävelee hitaasti mahdollisimman lähelle saalistaan ja sinkauttaa sitten pitkän, tahmaisen kielensä pahaa aavistamatonta uhriaan kohden.
Kömpelöltä vaikuttava eläin pääsee yllättämään ja jatkaa matkaansa hieman kylläisempänä.
Lily Laine