Ensimmäinen opettajani oli Kirsi Heininen, olin 1E-luokalla. Meitä oli yli 30 ja rinnakkaisluokkia oli kymmenkunta. 1970-luvun alussa Uudessakaupungissa oli paljon lapsiperheitä, niin myös Pohitullissa, kaupungin keskustan ainoassa koulussa, oppilaita.
Luokassa oli yhä jännitystä. Ensimmäisellä tunnilla opettaja kysyi, haluaisiko joku nyt vaihtaa istumapaikkaa, jos vaikka jonkun hyvä kaveri on luokassa, ja haluaisi istua hänen viereensä. Minä olin arka ja jännittynyt. Jostain takaani viittasi tyttö ja kertoi, että hän haluaisi istumaan viereeni. En tuntenut tyttöä.
Välitunnin alkaessa hän kertoi, että asumme samalla kadulla, Männäistentiellä. Hän on nähnyt, että minä asun myös siellä. Ensimmäisenä koulupäivänä löysin kaverin, jonka kanssa kuljin pitkään samaa koulutietä. Muistan tuon ensimmäisen tunnin mukavan tunteen vieläkin.
Elokuun lopussa Uudessakaupungissa myönnettiin ensimmäiset omat rauhanpalkinnot. Juhlavuoden johdosta olivat päättäjät tehneet päätöksen palkita säännöllisesti joko henkilön tai yhteisön tunnustuksena kansojen välisestä rauhantyöstä, tai tunnustuksena aktiivisesta toiminnasta pienissäkin rauhanteoissa.
Ehdotusten joukosta palkittuja löytyi kaksi. Tuosta arjen rauhantoiminnasta palkittiin pitkään koulukiusaamisen ehkäisemisen tutkimusta tehnyt ja mm. Kiva-koulu -ohjelman kehittänyt professori Christina Salmivalli työryhmineen. Se, että jokaisella lapsella on hyvä olla niin varhaiskasvatuksessa kuin koulussakin on mitä suurimmassa määrin rauhaa edistävää työtä. Jokaisella lapsella pitäisi olla edes se yksi, joka haluaa tulla viereen istumaan.
Toinen palkituista, Kirsi Henriksson, sai tunnustuksen työstään kansainvälisessä rauhantyössä. Palkitulla on laaja kokemus eri konfliktialueilta siviilien kriisinhallintaan liittyvistä tehtävistä. Suomalaisena naisena hän on pystynyt vaikuttamaan arjen rauhantyöhön alueilla, jossa länsimaisen naisen ei ole totuttu toimivan korkeissa viroissa.
Hänelle tuttuja työkohteita ovat olleet mm. Afganistan, Mali, Libya, Niger ja Irak. Palkinnonjaon jälkeisessä kahvitilaisuudessa hän totesi, että käytännön rauhantyötä tehdään keskustelemalla, kuuntelemalla, saamalla vastapuolet oivaltamaan neuvottelijan ehdotukset omiksi ajatuksiksi tai keksimällä uusia käsitteitä, jotka ovat konfliktin kaikille osapuolille puolueettomia. Naisten, perheiden ja kotien merkitys käytännön siviilikriisinhallinnassa on myös aina tärkeä.
Kirsi Henrikssonin palkitseminen ja menestyminen kansainvälisessä rauhantyössä ei itse asiassa ole itselleni lainkaan yllätys. Hänellä kun on luontainen kyky juuri keskusteluun, kuuntelemiseen ja etenkin toisten huomioon ottamiseen. Sillä se oli juuri sama Kirsi, joka elokuussa 47 vuotta sitten Pohitullin koulussa halusi viereeni istumaan.
Molemmat palkitut laittoivat palkintosumman tuottamaan lisää hyvää, Kirsi SPR:n Afganistanin kriisiapuun ja Salmivallin työryhmä nuorten omaehtoiseen koulukiusaamista ehkäisevään toimintaan. Uudenkaupungin rauhan juhlavuoden ehkä vaikuttavin asia.
Mari Jalava
museonjohtaja