Seuroja kaupungista löytyy. Sen huomaa katsomalla tämänkin lehden seuratoimintapalstaa. Soroptimistiklubi, perinnepiiri, epilepsiayhdistys, useampi eläkeläisyhdistys, martat ja muutama urheiluseura ilmoittavat tulevista tapahtumistaan.
Kaikki nämä yhdistykset ovat olleet olemassa vuosikausia ja jäseniä on, sillä monet on suunnattu varttuneemmalle väelle, jota tässä kaupungissa riittää. Toki urheiluseurojen päätoiminta on suunnattu nuorille.
Sama ongelma koskee myös yhdistyksiä, joita ainakin ennen on pidetty nuorempien harrastuksina, kuten metsästys tai vapaapalokunta. Samat henkilöt – yleensä miehet – jatkavat harrastuksena parissa niin kauan kuin jaksavat, kunnes toiminta hiipuu ja lopulta loppuu.
Torstain lehdessä kerrottiin paikkakunnalle muuttaneesta nuoresta, joka halusi aloittaa metsästysharrastuksen. Kriteerit uudelle jäsenelle olivat korkealla, eikä liittyminen ollut helppoa. Lopulta hän kuitenkin pääsi mieleisensä harrastuksen pariin.
Monessa muussa yhdistyksessä liittyminen on varmasti paljon helpompaa, mutta jäseniä ei silti löydy. Yksi syy on varmasti tietoisuuden puute. Kaupunkiin muuttavat eivät tiedä kaikista mahdollisuuksista, vaikka kiinnostusta löytyisi.
Toinen – ehkä suurempi – syy on valtava kilpailu ajasta. Kun vielä muutama vuosikymmen sitten koripallo-ottelu oli ainoa urheilutapahtuma viikossa, voi nyt jäädä kotisohvalle ja valita mistä tahansa lajista mieleisensä. Helppouteen on helppo tottua.
Kolmas ja monelle se merkittävin syy on ajanpuute. Perheellisillä ei ole aina aikaa edes toisilleen, ja jos on se menee lasten harrastuksissa. Yksin asuvat puolestaan lähtevät kenties kotiseuduilleen vapaan koittaessa.
Joskus kannattaisi edes yrittää löytää aikaa uudelle harrastukselle. Uuteen kaupunkiin juurtuminen ei ole koskaan helppoa, mutta harrastukset helpottavat sitä huomattavasti.
Voisivatko seurat ja yhdistykset miettiä yhdessä, miten uusia jäseniä houkutellaan?
Risto-Matti Kärki