– Meidän tilan sokerijuurikassato on tänä vuonna keskinkertainen, kuvaili tilannetta kalantilainen viljelijä Eero Pirilä.
– Omalla tilallani juurikassato jäänee kohtuullisen heikoksi. Tämä johtuu tilan savimaista, jotka kesähelteellä halkeilivat kuivuudesta. Naapuritilalla taas juurikassato on tänä vuonna aivan huippuluokkaa. Tilani juurikkaat nostetaan tällä kertaa viimeisten joukossa ensi kuun loppupuolella, joten toivoa on ,että juurikkaiden kasvu jatkuu vielä muutaman viikon verran, mikäli sää pysyttelee selvästi plussan puolella, selvitti puolestaan Mietoisissa maata viljelevät Janne Suominen.
Sucroksen viljelykonsulentti Petri Suvanto vahvistaa, että juurikassadoissa on tänä vuonna suuria tilakohtaisia eroja.
– Parhaat sadot saadaan pääsääntöisesti tiloilla, joilla kylvöt saatiin tehtyä ennen toukokuun sateita.
Eero Pirilä ja Janne Suominen kuuluvat kymmenien muiden sokerijuurikasviljelijöiden tavoin Kalannissa vuonna 1999 perustettuun koneyhtymään Kone-Vakkaan. Yhtymällä on kaksi sokerijuurikkaan nostokonetta, joilla hoidetaan sokeritehtaalta tulleen ajoaikataulun mukaisesti kaikkien viljelijöiden nostot. Yhtymän uusin hankinta, 3-akselinen sokerijuurikkaan nostokone, Holmer Terra DOS T4-40 edustaa alansa huipputeknologiaa. Ohjaamossa on mittareita kuin pienessä lentokoneessa.
– Tällä koneella nostaa 15 hehtaaria päivässä ja toisen mokoman yöllä, kunhan kuskeja riittää, hymyili Janne Suominen.
– Myös koneen puhdistustehoon on panostettu ja koneella voi nostaa satoa myös äärioloissa. Nopeus ja laatu merkitsevät luonnollisesti viljelijälle säästöjä kustannuksissa, muotoilivat Pirilä ja Suominen.
– Sokeritehtaan toiminnan kannalta olisikin todella tärkeää se että tehtaalle tulevat juurikkaat olisivat mahdollisimman puhtaita. Multa kuluttaa laitteita, lisää jätevesikustannuksia ja on tehtaan näkövinkkelistä pelkkää jätettä, lisäsi Sucroksen Suvanto.
Kone-Vakan uusinta hankintaa esiteltiin kiinnostuneille viljelijöille Eero Pirilän pellolla maanantaina.
Sucros Oy:n tehtaalle Säkylään saapuu vuorokaudessa noin kahdeksan miljoonaa kiloa juurikkaita ja päivässä puhdasta sokeria valmistuu miljoonan kilon verran. Sokerin ohella juurikkaista tehdään rehukäyttöön juurikasleikettä. Sucros on ilmoittanut. että tuoreleikettä käytetään myös tulevaisuuden vihreän talouden kehitys- ja käyttökohteisiin.
Sokeritehdas käy näillä näkymin marraskuun lopulle ja tänä aikana valmistuu kaikki tämän kasvukauden suomalainen sokeri. Juurikkaan viljelyhehtaareissa ei ole tapahtunut olennaista muutosta edellisvuoteen verrattuna.
– Sokerijuurikkaan viljelijöitä mahtuisi tähän maahan enemmänkin, mutta maatalouden rakennemuutos näkyy tässäkin, harmitteli Sucroksen viljelykonsulentti Petri Suvanto.