Sorvakon frisbeegolfrata on valmis

0
Radan suunnittelija Juha Hukka testasi Sorvakon frisbeegolfradan ensimmäisen väylän.

Uudenkaupungin Sorvakon ja Nupumäen alueelle rakennettu frisbeegolfrata on vihdoin valmis. Viime vuoden loppupuolella heittoväylien raivauksilla aloitetut rakennustyöt päätettiin viime viikolla, kun opastaulut ja koritelineet asennettiin paikoilleen.

Radan suunnittelijana toimi Uudenkaupungin kaupungin vihertyönjohtaja Juha Hukka yhdessä Prodigy Disc Europen Seppo Pajun kanssa. Hukka on tyytyväinen lopputulokseen.

– Fiilis on hyvä, kun kaikki on vihdoin valmista. Ensimmäisen viikonlopun perusteella rata on saanut paljon käyttäjiä. Olen lopputulokseen tyytyväinen, pari kertaa radan kiertänyt Hukka iloitsee.

18-väyläinen rata avattiin viime perjantaina. Rata kiemurtelee Sorvakon pururadan ympärillä aivan golfkentän läheisyydessä. Kokonaispituus on noin 3,5 kilometriä.

Viikonlopun ja alkuviikon kävijöiltä on tullut muutamia palautteita radasta.

– Yhtä väylää on kuvailtu haastavaksi, jossa par-luku voisi olla isompi. Myös joidenkin metsäväylien reunoja on toivottu raivattavaksi avoimemmaksi. Palaute on ollut hyvin odotettua ja asiallista, Hukka kertoo.

Hukka toivookin, että kävijät antaisivat runsaasti palautetta, jotta rataa voisi jatkossa kehittää ja parantaa asiakaskokemusta.

Rata on Hukan mielestä sopivan haastava, ja väyliä löytyy kaikenikäisille ja -tasoisille harrastajille. Väyläpituudet ovat sijainnista ja ympärillä kiertävästä kuntopolusta johtuen maltillisia, joten pidemmälle edistyneet pelaajat eivät välttämättä saa pitkistä heittopituuksistaan kaikkea hyötyä täällä irti.

– Helpohko ​kokonaisuus, Hukka kiteyttää.

Rataa suunniteltiin alun perin mm. Lasamäen ja Hakametsän alueelle, mutta Hukka koki Sorvakon alueen olevan paras vaihtoehto.

– Alueelle pääsee helposti, ja täällä on riittävästi erilaisia maastomuotoja. Lisäksi pururata, juoksuportaat ja virkistyspaikat tukevat rataa loistavasti.

Maisemat radan ympärillä ovat myös hienoja.

– Merinäköala on upea. Muilla radoilla ​en ole törmännyt myöskään heittoväylien reunoille varta vasten suunniteltuihin maisemapeltoihin ja kukkiviin niittyihin, Hukka toteaa.

Hukka halusi tuoda kukkivat niityt ja pellot osaksi ratasuunnitteluun. Tavoitteena on tuoda radalle visuaalista vaikuttavuutta.

– Osan niittyväylien reuna-alueiden kylvö ajoittuu suunnitellusti syksylle, joten tänä vuonna kasvusto ei ole vielä parhaimmillaan, Hukka kertoo.

Hukan kanssa rataa suunnitellut Paju on yksi harvoista suomalaisista lajin ammattilaisista ja Euroopan mestari vuodelta 2014.

Paju on ollut mukana suunnittelemassa Lokalahden ja Kalannin frisbeegolfratoja ja Hukan toiveesta hän antoi oman näkemyksensä Sorvakon radan suunnittelussa.

– Pari väylää siirrettiin Pajun suunnittelemana toisaalle, kuin alun perin kaavailin, ja kokonaan uusia väyliä lisättiin myös hänen suunnittelustaan, Hukka kertoo

– Kokonaisuus radasta säilyi kuitenkin samanlaisena alusta lähtien.

Radan oli tarkoitus valmistua jo kesän puolella, mutta kuumat ja kuivat kelit hidastivat viljellyn maan kasvamista. Viime viikolla tulleet opastaulut ja kyltit olivat myös myöhässä toimitusvaikeuksien takia.

– Radan nurmialueet eivät itäneet käytännössä lainkaan heinäkuussa kuivien kelien takia, Hukka harmittelee.

Frisbeegolf on viime vuosina ollut yksi nousevimmista lajeista Suomessa, ja ratoja on valmistunut tiuhaan tahtiin eri puolille maata.

Lajin harrastajana Hukka näkee aloittamisen matalan kynnyksen ja helpon saavutettavuuden olevan iso syy frisbeegolfin suosioon.

– Frisbeegolf on helppo aloittaa, välineet eivät maksa paljoa ja ratoja on ympäri Suomea. Korona-aikana myös ulkona liikkuminen on lisääntynyt, joten laji on näin tavoittanut uusia harrastajia.

– Lajissa saa myös koukuttavia onnistumisen kokemuksia, ja se haastaa koko ajan kehittymään. Lajia voi myös harrastaa juuri niin rennosti tai vakavissaan kuin haluaa, sunnuntaiheittelystä aina ammattilaispelaajaksi asti, Hukka mainitsee.

Suurien harrastajamäärien takia Hukka haluaa antaa Sorvakon radan käyttäjille muutamia käytännön ohjeita.

– Toivoisin, että heittäjät ottavat radalla toiset kohteliaasti huomioon. Löytökiekot pitäisi palauttaa omistajilleen tai viedä uimahalliin. Käytetään roskiksia ja pidetään paikat siistinä.

– Ja tietysti nautitaan lajista ja ulkona liikkumisesta! Hukka päättää.