Tyrni on pitkään tunnettu monipuolisena ihmekasvina. Tämä hopeanhohtoinen pensas kirkkaan oranssin värisiksi kypsyvine luumarjoineen on toiminut varsinaisena kansanlääkitsijän apteekin kulmakivenä.
Nykytiede on vahvistanut useita tyrnin terveysvaikutuksiin liittyviä uskomuksia tosiksi. Marjoissa on korkeat vitamiinipitoisuudet, sekä paljon tyydyttymättömiä rasvahappoja ja polyfenoleita. Marjojen lisäksi muutkin kasvinosat sisältävät erilaisia tehoaineita. Tyrniä hyödynnetään paitsi ravintona ja rohdoksina myös lukuisissa kosmetiikkatuotteissa.
Tarkkana saa olla kasvirohdosten käytön kanssa tyrnituotteidenkin osalta: ihan kaikkiin lupauksiin ei kannata suoraan uskoa.
Paljon valoa tarvitseva tyrni kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa. Se on pioneerilaji, joka leviää nopeasti juurivesojensa avulla laajoiksi pensaikoiksi.
Linnut syövät kasvin marjoja ja levittävät siemeniä uusille suotuisille kasvupaikoille. Tyrni selviää monenlaisissa kasvuolosuhteissa, mutta yhdestä se ei tingi – valosta.
Suomessa luonnonvaraista tyrniä löytää lounaissaaristosta ja Pohjanlahden rannikkoalueilta. Maaperätutkimuksien siitepölyn perusteella tiedetään kasvin saapuneen ensimmäisten kasvien joukossa viimeisimmän jääkauden jälkeen.
Tuolloin, reilut kymmenen tuhatta vuotta sitten, tyrni on kasvanut Suomessa paljon laajemmilla alueilla. Muiden kasvilajien saapuminen on pakottanut sen vetäytymään nykyisille esiintymisalueilleen.
Tyrnipensailla on salainen ase valoisista kasvupaikoista kilpailuun. Kasvin juurinystyissä elää sädesieniä, jotka sitovat ilmakehästä typpeä kasvin käyttöön. Nimestään huolimatta sädesienet eivät ole sieniä, vaan Frankia-suvun bakteereita.
Saman suvun bakteereja hyödyntävät myös monet muut luonnonvaraiset kasvimme, tunnetuimpana lepät. Symbioottisen suhteensa avulla tyrni pystyy kasvamaan karuilla kasvupaikoilla, joilla useimmat lajit eivät selviä.
Tyrnin piikkiset oksat ja suoraan oksanhankoihin kehittyvät marjat tekevät siitä hankalasti poimittavan. Kaupallisilla viljelmillä satoa kerätään usein katkaisemalla marjoja kantavat oksat, pakastamalla ne ja ravistelemalla jäätyneet marjat irti oksista. Keruutapa vaurioittaa kuitenkin kasvia, eikä sitä ole suotavaa käyttää luonnonvaraisista pensaista marjoja kerätessä.
Marjojen kypsyessä ne irtoavat helpommin kannastaan, joten poiminta kannattaa ajoittaa myöhäisempään syksyyn. Ensimmäiset pakkaset taittavat marjojen happamuutta. Ja kun keruu tapahtuu kasvia vahingoittamatta, tuottavat marjovat pensaat satoa varmemmin myös seuraavana vuonna. Loppusyksyyn jätetty marjastus palkitsee siis poimijan useammalla tavalla.
Lily Laine